sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Mansikkajuhlat

Heinäkuun eka viikolla sattuu monta synttäriä joten perinteisesti kesän ensimmäinen mansikkakakku on nautittu silloin.

Niin tehtiin nyttekin, monta erilaista ja muutakin kuin mansikkaa tuli kakun muodossa herkuteltua.

Saaren tupsahti vieras jonka kanssa vietettiin näitä juhlia kaikkien puolesta, muutoinhan näihin juhliin osanotto oli kovin vähäistä. Meidän piti uhrautua kaikkien puolesta!



Aloiteltiin pitkällä aamiaisella, johon kuului kinkkua ja juustoa, oliiviöljy korppua - sekä tietysti mansikkoita sekä suklaakakkua!




Päivällinen rakennettiin kokonaan ulkona tulilla, potut, poroa ja kaiken kruunaava yrttinen maustevoi. Yksinkertainen on hyvää. Ystävältä saatu portviini maistuu paremmalta kuin itse ostettu mikä tahansa (tavarakin).



Kaiken tämän jälkeen oli ihan pakko lojua riippukeinussa ja ajatella syvällisiä sillä aikaa kun iltapalaksi vetäytyi Sini-kakku.


Sinikakkuun laitetaan keksimuruset pohjaksi, sitten kunnon kerros vanhanajan vatkautuvaa vaniljakastiketta sekä päälle ihan järkelemäisiä mansikoita.




Voi elämä, perhonenkin tuli!




1 kommentti: