perjantai 5. joulukuuta 2014

Lillin leikkikoulu


Lilli Lillukainen sai kaverikseen jäyhän pohjoisen pojan Vekan.

Veka on hurmaava koira, hitaasti se syttyi Lillin riehasta pitämään, mutta nyt ne ovat kovin tyytyväisiä yhdessä.


Viikko vietettiin yhdessä ja tänä aamuna kun Vekan piti jäädä tarhaan niin kohtasin selvästi murjottavan eläimen katseen ja Lillikin kävi autoa pakkaillessa moneen otteeseen sanomassa että tarhan ovi kuuluisi nyt avata, koska on leikin aika.














Veka on kaunis koira, tuli himo kuvata. Sen voimakkaat liikkeet tekivät vaikutuksen ja itken edelleen yhden täydellisen kuvan tarkennuksen epäonnistumista.
Veka joutuu siis edelleen jatkamaan mallinani. Palkitsen sitä hyvin hirvenluilla, joista se ei yhtään tuntunut pistävän pahakseen.

Toivottavasti isäntä saa sen vielä joskus syömään muuta, taisi oppia turhan hyvälle viikossa. Minähän olen tyytyväinen - sain ikuisen ystävän, viikon lopulla huomasin välillämme suurta kiintymystä - suoraan suhteessa hirvipitoiseen ruokavalioon.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti