sunnuntai 17. joulukuuta 2017

17. perhospäivä



Eikö ole elämisen arvoista,
kun kaikkien yksilöllisten kipujen jälkeen,
kun kaikkien yhteiskunnallisten kärsimysten jälkeen
voit vaeltaa housunlahkeet käärittyinä
alas kuiskailevaan rantaan,
ja ennen kuin varpaasi tavoittavat veden viivan,
saat kääntyä ja katsoa:
harmaa lato nauraa
akannauruaan
heinäkuussa
korsia suupielessään.

Viljo Kajava; Ennen iltapäivää



lauantai 16. joulukuuta 2017

16. perhospäivä


Vuosi ei lopukaan
kanervan kukintaan.
Kun lumi tulee
kesä on valmiina
sen lumen alla.

- Maria Vaara -




perjantai 15. joulukuuta 2017

15. perhospäivä




Ajattele, yhtäkkiä elämä onkin kukka.
Eräs pieni kukka järven rannalla.

- Valkeapää -



torstai 14. joulukuuta 2017

14. perhospäivä



VAROITUS

Kun tulen vanhaksi minä pukeudun violettiin
ja punaiseen hattuun joka ei rimmaa eikä sovi minulle.

Ja eläkerahoilla minä ostan brandya ja kesähansikkaat
ja silkkisandaalit ja sanon ettei meillä ole varaa syödä voita.

Kun väsyttää istun jalkakäytävällä
ahmin kaupassa maistiaisia ja painelen hälytysnappuloita
ja kolisutan kepilläni rauta-aitoja
korvaukseksi nuhteettomasta nuoruudestani.

Menen sateeseen aamutossut jalassa
ja poimin kukkia vieraiden ihmisten puutarhoista
ja opin syljeskelemään.

Sinä saat pitää karmeita paitoja ja kerätä lisää läskiä
ja syödä kaksi kiloa nakkeja kerralla
tai pelkkää leipää ja pikkelsiä koko viikon
ja hamstrata kyniä ja lasinalusia ja muuta romua laatikoihin.

Mutta nyt meidän täytyy pitää säädyllisiä vaatteita
ja maksaa vuokra kiltisti eikä puhua rumia kadulla
ja näyttää lapsille esimerkkiä.

Meidän täytyy kutsua ruokavieraita ja lukea sanomalehdet.

Mutta ehkä minun pitäisi jo vähän harjoitella?

Etteivät ihmiset hämmästy ja säikähdä sijoiltaan

kun minä olen yhtäkkiä vanha ja pukeudun violettiin.


– Jenny Joseph (1961; suom. Alice Marin) –




keskiviikko 13. joulukuuta 2017

13. perhospäivä


                              

                       Siirrymmekö siis talviaikaan,
                       ystävä?

                      Ehkä. Ehkä ei:
                      silmäkulmassasi
                      äsken pilkahti kevät.

                                                    - Lassi Nummi





12. perhospäivä




Perhonen ilmaisee käsityksensä maailmasta:
Kukkia, tuoksua, mettä. Värejä.
Kesää silmänkantamattomiin.
Lentää siinä. Vapaasti
ja niin paljon kuin jaksaa,
kovin paljon ei tarpeen.
Minä vannon, tällainen on maailma.
Uskokaa! 

- Eeva Kilpi -





maanantai 11. joulukuuta 2017

11. perhospäivä


Symbolit toistuvat, aina samat:
kuutamoyöt, kevät, sumu, koivut ja mustarastaat,
syysaamujen kuura, pihlajat,
kuoleman väri ja tuoksu,
kaikki mikä sinällään ei merkitse muka mitään.

Joka pakahduttaa sanattomaksi aina kun sen aistii.


- Hannu Salama -





10. perhospäivä


KEVÄTTÄ KATSOMASSA

Hei humise kevähän tuuli
nyt halki hankien maan.
Jo korvani kiurun kuuli.
Käyn kevättä katsomaan.

Voin sukset jo aittaan kantaa.
Nyt pieksuni voitelen
ja kohti ulapan rantaa
käyn hiljaa, kurkkien.

Jo kaukaa äänet kuulen
nuo hurjat keväiset.
Kun rannalle ehdin, luulen
kaikk' irti on aavehet.

Kuin intohimot hullut
sydämissämme siitetyt
vapahaks olis äkkiä tullut
ja hyppelis hihkuen nyt.

Ja ilmassa vinkuu ja soipi
ja tuhannet siivet lyö.
Keväthenget ne karkeloipi
kevätlintujen siivet lyö.

Kun hiihtelin viikko sitten
ja tähysin seljälle päin,
helyn kuulin jäähilsehitten,
lumiaavikon aution näin.

Nyt jäätiköt sihisevät,
lepän norkot on puhjenneet.
Se saapui se toivottu kevät.
Ja kohisten käyvät veet.

Mut pälvillä, lammikoissa
on hilpeät, tuliset häät.
On arkainkin arkuus poissa:
kevättaistelut kuulet, näät.

Kun suokulaisurosta kaksi
noin naaraasta taistelee,
voit päästä todistajaksi
miten rakkaus villitsee.

Voit astua kohti niitä--
ne eivät sinua nää.
Vain hiukkasen siirtyvät siitä,
taas alkavat temmeltää.

Niin korvissa soipi ja helää.
Niin hanget höyryävät.
Niin jokainen mätäs elää.
Puut tuulessa hymisevät.



- Aaro Hellaakoski -












lauantai 9. joulukuuta 2017

9. perhospäivä



Suutele minulle siivet, en minä lennä pois,
minä vain levitän ne
suojaksi sinun yllesi,
veitseksi kuoleman kurkulle.

Jos lähdenkin, en minä
kauan viivy, 
pian minä luoksesipalaan, 
sirpin sinä minulta saat
jolla niittää,
vasaran jolla rakentaa, ja ruukkuusi
siemeniä ja multaa.

Ja jos en palaisikaan, kanssani olisit
maailman halki, siipieni alla kuin kevättuuli.

Tommy Tabermann






8. perhospäivä



Tuli kaunein kaikista enkeleistä
minun lohduttajakseni päälle maan.
Nyt vast' olen ihminen: mulle
hänen kauttaan kaikki annetaan.

Hänen luokseen lentävät laulut
kuin pienet linnut riemuiten.
Hänen ruumiinsa on kuin sielu
ja sielunsa taivaan kaltainen.

Kuin unista suloisista
hän on astunut aineen maailmaan.
Hänen hentoa olkaansa vasten
pään painan nyyhkivän, autuaan.

- Uuno Kailas (Enkeli: Silmästä silmään, 1926)-



torstai 7. joulukuuta 2017

7. perhospäivä


“Mummot itkevät melkein joka päivä.
Ei se mitään, lapseni,
pahempi on jollei kukaan enää koskaan itke.

Prinsessan kyynelistä kasvaa liljoja, muistathan,
ja heidän suudelmistaan valveutuvat tyhmät prinssit.

Oi jospa mummojen silmistä hyppisi pieniä sammakoita,
ne ovat käyneet niin vähiin, niitä tarvitaan.

Oi jospa lohikäärmeet palaisivat sukupuuton maasta
jonne ne on ajettu,
jospa ne vaikka tyytyisivät mummoja popsimaan.

Niille riittäisi runsaasti ruokaa
ja kaikki olisivat iloisia.”

― Eeva Kilpi -








keskiviikko 6. joulukuuta 2017

6. perhospäivä




“Voi jättää kukan taittamatta.

Voi jättää puun pystyyn.

Voi olla tappamatta.

Voi olla lyömättä.

Ei voi olla olematta surullinen silloin tällöin.” 

- Eeva Kilpi  -





Kuvassa paatsamasinisiipi, Suomen kallisperhonen.







5. perhospäivä





Hiljaisuudessa
valo

hämärässä
ääni

älä kysy, älä
pakene

kuuntele,
katso.

Lassi Nummi







maanantai 4. joulukuuta 2017

4. perhospäivä




Tämän maiseman syliin synnyin
metsän kämmenelle
Opin hengittämään sen tahtiin
Syvään. Kiireettä.
Opin sen askeleet. Laulut.
Sen osaksi juurruin.

Opin näkemään metsän puilta,
puut metsältä.
Kuulemaan perhosen lennon,
näkemään tuulen liitelyn
niityn yllä.

Nyt
missä tahansa
mutta kotona tässä maisemassa.


- Maaria Leinonen




sunnuntai 3. joulukuuta 2017

3. perhospäivä



                                Istun portailla 
                                vihellellen, 
                                            äkkiä havahduin:
                                            kesä oli tullut pihalle
                                            sanaakaan sanomatta.

                                               - Kai Nieminen -





lauantai 2. joulukuuta 2017

2. Perhospäivä



On vapautta kuunnella metsän huminoita
Kun aamuinen aurinko kultaa kallioita

Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä

On vapautta valvoa kesäisiä öitä ja katsella hiljaisen haavan värinöitä

Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus


- Laulusta Maailma on kaunis .





perjantai 1. joulukuuta 2017

Perhospäivä




     
 Tuulisella oksalla
perhonen lukee kymmenen sivua,
kääntää kaksi takaisin,
selaa villisti aivan loppuun
katsoakseen
esiintykö sen nimi
vielä viimeisellä sivulla,
jolla kerrotaan keväästä.

- Risto Rasa-  



Kuvassa keisarinviitta, tämä on kuva ensikohtaamisesta aivan oman kodin lähellä päiväkävelyn lomassa.
Vähän jo siivistä hapristunut, kesä lähenee loppuaan.
Sama tunne kuin nyt ihmisellä marraskuun jälkeen, hapristunut ja vaivoin lentää.

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Uskon talveen



Uskoni on koetuksella, mutta muistan sen vahvasti, jossain on varmasti talvi.

Tämä olkoon muistutus siitä että ensi marraskuussa voisi olla pohjoisessa siitä nauttimassa.








maanantai 20. marraskuuta 2017

Joutsenten kanssa kesäyössä



Kesäyö kirjoittaa runonsa itse, ei ihmisen tarvitse kuin olla läsnä ja kokea.


Olimme rannassa odottamassa kuuta, saimme joutsenet.

Joutsenpari lipuili rauhassa ruovikossa, hiljennyimme jo hämärään,
me kaikki illan osallistujat.










Rauhaa häiritsemään saapui yksinäinen joutsen, se lensi paikalle ja yritti liittyä seuraan.
Yksinäinen sai vihaisen ja äänekkään häädön, hetken kaikki oli huutoa, hulinaa ja siipien pauketta.






Yö hiljeni jälleen. Joutsenet kiepuivat unilleen.








Ja sitten nousi täysikuu.








perjantai 17. marraskuuta 2017

Ensikohtaaminen


Se oli 18.5.2017 klo 6.40 kun näin ensikertaa valkohäntäkauriin vesillä.


Heräsin koirien herättämänä ääniin joista tiesin pihalla jonkun liikkuvan. Tässä vaiheessa otetaan aina kamera käteen jo ulos katsoessa.

Kameran kautta katseemme kohtasivat ja se riitti tällä vieraalle.






Kääntyi kannoillaan, lähti uimaan. Siirryin itsekin ulos ja katselin menoa. Toivoin hälle viisautta siirtyä isoon saareen, sinne jossa hirvetkin laiduntavat.






Ja kyllä, myöhemmin päivällä satuin huomaamaan kuikkien joukossa muutakin kuin lintuja.





Vielä kerran saman päivän aikana valkohäntäinen uimari näyttäytyi, souturetkellä näin sen uivat pieneltä luodolta isompaan saareen. Vaikutti siltä ettei oikein tiennyt minne oli matkalla, liekö sama tyyppi vai joku kaveri.


Assarit suhtautuvat tyynesti kamera kädessä intoilevaan palvelusväkeensä.



Vasojen uintimatka


Kesän saarimuistoja tämäkin.

Illan kääntyessä hämärään yöhön kuljeksin ja kuulostelen, nukkumaan ei malta vaikka jo väsyttää. Kaukaa kuuluu loisketta ja outoja ääniä. Tiedän että joku ui, mutta mikä on tuo ääni. Joko minä vihdoin karhun näen uimassa.

Laitan koirat mökkiin sisälle ja rantaan menen katsomaan ja mikä näky minua odottaakaan. Pienet korvia uimassa hirviemon perässä suoraan kohti rantaani.

Emo ui edellä, käy kauepamana ja palaa aina takaisin vasojen luo. Ääntä pitävät koko ajan. Minua jännittää ja toivon ettei vaan nyt vene tai laiva tule sotkemaan tätä ison selän ylitystä.

Liikun juuri sen verran että emä varmasti huomaa minut, en halua koirille tuoreita hirvenjälkiä pihaan. Vaikka saaressani on jatkuvasti hirviä ei koirat vielä kertaakaan ole hirven jäljelle lähteneet, nämä jäljet saattaisi olla jo liikaa aamulla haistettavaksi.









Henkeä pidätellen seuraan matkan taittumista. Hyvältä näyttää, emä ottaa suunnan viereiseen saareen, ranta jo lähestyy.
Kesäyössä ei kuulu muuta kuin vasojen uhina ja veden varovainen loiske.




Hetken ne levähtävät pienellä luodolla ja pian jo kuulen niiden äänet kun jatkavat matkaa viereen suureen saareen jossa saavat olla rauhassa laiduntamassa.




Kesäyön näytelmä on ohitse. Olipa se sykähdyttävä kokemus.

Tuo mieleen muiston jonka vanhempani ikävä kyllä joutuivat todistamaan. Vuosia sitten seurasivat samalla tavoin hirviemän ja kahden vasan uintia saareen, toinen vasa ei ikinä jaksanut nousta jyrkästä kohdasta rantaan vaan hukkui siihen rantaveteen. Voin kuvitella katsojien tunnelmat, ei siinä ihmisellä ole sijaa, vaikka vuosikausia he sitä jossittelivat että olisi vasa pelastunut jos he olisivat rientäneet avuksi ja olisivatko pystyneet auttamaan. Sitä ei voi tietää.

Luonnossa tapahtuu noin.





maanantai 16. lokakuuta 2017

Lokakuu runottaa


Syysmetsässä

Oi loistoa syksyn metsän! Oi kirkasta voimaa sen!
Ylt’ympäri ruskeat rungot läpi havujen vihreyden,
märät, kiiltävät lehdet mullassa ja kostea sammalmaa,
– en mitään maailmassa voi siten rakastaa.
Joka ainoan lehden kauneus koskee sydämeen,
joka mättään väriin silmäni jää kuin uuteen syvyyteen.
Ja havut hohtavat helmissään, ja haapa alaston
käsivartensa paljaat ja voimakkaat ylös tuuliin
nostanut on.

Tätä tuoksua syksyn mullan! Ei ole sen vahvempaa.
Läpi kaiken se hiljaa tunkeutuu ja kaiken puhdistaa.
Ah, kaatunut koivu tuolla, sylissä kanervain
nyt makaa janoavasti, oksain autuain.
Mikä raju ja mahtava riemu! Maan multaa väkevää
ja taivaan puhdasta tuulta vain juoda ja hengittää.


Saima Harmajan sanoin, tuohon tunteeseen samaistun.

Lokakuu saaressa on eräämaan rauhan aikaa. Kesän vilkas veneliikenne päättyy ja hiljaisuus on kaikkialla.

Kun sattuu tyyni päivä kuule pienimmätkin äänet, on vain tinttien ripinä ja hennot äänet puiden katveissa. Kaukana huutelee korppi ja taivaalta kuuluu välillä hanhiparvien rupattelua.

Päivä on jo lyhyt ja hämärä hiipii aikaisin. Kynttilän valaistessa istun saunanlauteilla, muistoja hiipustelee mieleen ja uuden kesän odotukset jo siintävät mielessä.












Pitkän aamiaisen aikana seurustelen tinttien ja oman etelänkuukelini kanssa, vien siemeniä ja he siitä minua iloisesti kiittävät. Yksi tinteistä tajuaa tulla pöydästä hakemaan suoraan astiasta, seurailen touhuja ikkunan läpi. Taas kerran kahvi keskeytyy tapatumaan, tällä kertaa monen kymmenen koskelon parvi porhaltaa heinikkoon kalaan, kameran kanssa on kipaisen lähemmäksi. Kuvat eivät onnistu.
Tavaksi on tullut käydä pienellä kävelyllä saaressa aamiaisen jälkeen - matkalla noukin sieniä ja kuulostelemme metsän eläjät. Hiljaista on, tikan koputus on vallitseva ääni.









On jokapäiväisen soutuni aika, katson pikkusaaren sienet ja katse tähyää järven pintaa norppaa odottaen.

Niemen takaa ilmestyy hirven pää, toinen ja kolmas. Suuntia ottaen, vähän minuakin kohti pyörien - jatkavat matkan suureen saareen. Olipas se, vähän toivoinkin ja ajattelin että tänään on hirvien uintipäivä koska metsästys alkoi.

Joskus sitä vaan oikealla paikalla oikeaan aikaan, niin läheltä piti. Olisin voinut lähteä saaresta toista kautta ja missata koko jutun. Luontoäiti kyllä hellii minua, kävinkin iltasoudulla sitten kiittämässä seitaani.








Annoin soutuveneen lipua, katselin kaukaa. Kuvasin ja kiittelin koiria jotka olivat hiljaa eivätkä heiluttaneet venettä.

Hirvet katosivat metsään, pitkään vielä katselin perään ja nautiskelin hetkestä.