sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Aamu




Puhelin herätteli, ikkunasta avautuna näkymä kannusti nousemaan vaikka toverin korvan vieressä huuteleva puhelin ei aiheuttanut hänessä elonmerkkejä. Helposti olisi voinut kääntää kylkeä ja jatkaa ihanaa unta. En todellakaan ole aamunlintu matoja nappailemaan.

Onneksi herättiin ja siirryttiin tunturin päälle aurinkoa odottamaan.











Ei yksin oltu, jotain Peltsipyöräilijää siellä kuvattiin.



Sydän kylläisenä käytiin vielä täyttämässä masukin aamiaspöydässä ja siirryttiin vielä nokosille jotta jaksetaan kotimatkaa taittaa.


Matkailuasenteella huruteltiin Hepokönkäällä ja siitä pieniä teitä kotia.






Päivällinen nautittiin Ristijärven uimarannalla. Tajuttiin että hittovie, meillä on tästä vajaa kaksi tuntia Iisalmeen ja pikkupoikien jalismatsi alkaa juuri silloin.
Siihen loppui maisemavauhti ja kiisimme kohti mummokatsomoa. Täydellinen päätös tälle roadtripille.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Paapapa, papapapaapapaa... Mielenrauhan menetin


Hiljakseen ajeltin, maisemoiden ja poroja pongaillein. Listalta oli nyt päätetty ruksia pois Riisitunturi.

Osuttiin Posion K-kaupalle huikopalaa ostamaan. Sanna toi kaupalta hyvää lämmintä ohrarieskaa. Sitähän me voin kanssa kuola valuen naposteltiin tienposkessa kun lapsi laittoi viestin että Posiolta pitää ehdottomasti ostaa K-kaupan rieskaa. Kerrankin tottelevainen äiti.
Se oli hyvää. Kannattaa ostaa.





Oikiasti ensimmäinen pitkä stoppi jarrut kirskuen tuli siinä aiheessa kun Livojärven rannalla kipitti jotain kumman valkoista, ei västärikki.

Sitä ihailimme, aikanaan selvis sen olevan pulmusirri. Erikoisen kaunis lintu olikin.





Koska matkassa oli flunssatoipilas niin Riisillekin autoilimme ytimeen, niin lähelle tunturia kuin autolla pääsee.
Silti se yllätti.
Aika monta autoa. Kovin oltiin jo valmiiksi tunturissa. Piti hengitellä.

Käveltiin siitä sitten ylös, ihasteltiin. Nautittiin väreistä ja maisemasta.

Saatiin hiiripöllö. Kiitos. Arvostan.




Tajuttiin siellä kulkiessa että jos menee kohteeseen, siellä voi olla muitakin.

Lähdettiin takaisin kohti teitä jossa vastaantulija on harvinainen näkymä...



Ajateltiin sitten että panostetaan seuraavan aamun valokuvaukseen ja noustaa nopeasti lakanoista ottamaan aurinkoa vastaan jossain korkealla. Missä tunturi ja helppous? Vastaus on Iso-Syöte.

Niipä päädyttiin tietenkin Pikku-Syöttelle. Oih, hyvä palvelu, hieno paikka.

Syöte otti meidät hyvin kauniisti vastaan.





Kuusamo odottakoon siellä kaikessa rauhassa, otetaan seuraavan kerran suorasihti sinne.




Matkalla Kuusamoon


Päätettiin lähteä ruskaretkelle Kuusamoon.

Ajeltiin ensin Paljakkan seudulle matkayöksi kotaan joka köytyy näppärästi tien läheltä. Olikin loistava ajoitus ja suunnitelma, kunhan pääsimme kotaan ja iltakävelyt tehtyä niin raivokas tuuli muuttui myös raivokkaaksi sateeksi. Sitä kesti läpi yön, niin kovasti ettei ollut enää mukava uneen tuudittava sateenropina vaan herättävä saavillakaato-kopina.

Vaan hätäkös meillä, aamulla sade taukosi varhain ja niin mekin riehaannuimme auringon kanssa ylös samanaikaisesti.

Niitä joskus pitäisi asioita hoidettavana; käy Komulankönkäällä.



Niin tehtiin. Muistikuvissa kuva jossa isäni nuorena miehenä istuu tukin päällä kosken yllä. Pitää vielä löytää kuva jostain ja asettaa kuvapariksi.
Ja kyllä, Komulankönkäällä kannattaa käydä.


Seuraavana listalta pois; käy Taivalkoskella Jalavan kyläkaupalla.

Tämä on ollut listalla, koska Pekka Jalava oli suosikkini stand-up koomikkoni. Kerran hänen esityksessään hän kysyi minulta olenko käynyt Taivalkoskella, jotain hauskaa siitä yritin lohkoa. Ajattelin sitten että pitää käydä. Muistoa kunnioittaen siis tämä käynti.
Sitäpaitsi muistan aina missä olin kun kuulin hänen kuolleen - olin Pieksämäen asemalla Matkalla Inariin.
Juotiin kyläkaupalla munkkikahvit.



Sinnikkään etukäteisnettitutkimuksen jälkeen löysimme mielestämme sopivan telttapaikan yöpymiseen Livojärven Kellinniemeltä. Ja taas autolla viereen, se on reissun teema.

Livojärvi on varsin hieno kohde, koko se Posion seutu hehkuvine soineen ja kauniine metsineen. Syksyn päivät olivat parhaimmillaan.










Pimeän tullen sai sytyttää nuotion, ihmetellä nousevaa kuun kauneutta, hämmästella valtavaa tähtitaivasta.
Revontulia toivottiin.



Hyvä oli ihmisen pujahtaa lämpimään makuupussiin ja päästä uni tulemaan.

Posio vaikeni, mutta vain hetkeksi.




Aamukahviseuraksi löytyikin teräsmiehiä, muikunpyytäjät olivat lähdössä kalalle. Pullakahvit oikein ja herran synttärijuhlat pidettiin.
Seuraavan kerran kun avataan Kuusamon kalajalosteen muikkupurkku niin tietää mistä osa niistäkin muikuista on kotoisin. Tuolla lautalla poijjaat niitä pyytävät, nyt oli hyvä keli ja ollut kalaonneakin. Aina se ei ole niin aurinkoista.
Puheltiin niitä näitä, eipä tässäkään puheessa voi välttyä miettimästä mistä se uusi sukupolvi löytyisi tuohonkin hommaan. Toivottavasti löytyy, kyllä minäkin mielelläni kotimaista kalaa syön.
Maailmaa parantaen aamu sujahti päiväksi. Odoteltiin milloin muikkuparvia luotaava kalastuskumppani ilmoittaa lautalle kohteen.

Kalamiehet saivat kutsun lähteä liikkeelle ja niin mekin maltoimme lähteä.






Kalaonnea ei tule toivotella, toivotellaan sitten hyviä ja rattoisia päiviä vesillä. Semmosia Posion poikia, hymy huulella ja pilke silmäkulmassa.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Unelmilla on siivet


"Jos tahdot, niin osaat lentää
Jos uskot, niin osaat lentää."




Minun ja unelmieni välissä olen vain minä.




























maanantai 8. elokuuta 2016

Me hoilattiin hiljaa ja vuonolla virtemme soi - olimme Lofooteilla


Lofootit on hieno kohde. Valtavan hieno.
Valokuvaajan paratiisi. Paljon katsottiin, paljon kuvattiin. Vielä jäi paljon kokematta.

Nuo maisemat aivan tuntuvat, ei niitä voi vain katsoa, vuoret ja meren tuoksut ja tuuli iholla, ne tuntuvat kaikilla aisteilla.








Vasikan ruoka-aika. Tästä ette aja.