keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

On hetki


Jolloin tuuli uinahtaa.





Norppa on lähtenyt iltakalaan.



Kuu yllätti, kuinka en edes muistanut kuun nousevan.







Ohi lentävää pöllöä en saanut kuvaa. Lehtokurppa jatkaa lentoaan myös kuvassa.


keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kaikki paitsi soutaminen on turhaa



Autuas yksi vapaapäivä työn välissä. Laskin soutuvenheeni vesille ja mentiin.

Mikä autuas olotila, juuri se paras kevään päivä. Ilma on viileä, aurinko otattaa takin pois ja pilvet puettavat sen takaisin päälle.
Tuulen vire vaihtelee suuntaansa, mutta tyyneys on vallitseva olotila sekä järvenpinnassa että sielussani.




Eniten tykkään soudella hissukseen pitkin rantoja, metsän linnut kuulee ja vielä näkeekin kun saarissa puiden lehdet ovat vasta aluillaan. Kurkistelen uteliaasti jokaiseen lahdelmaan, eteeni avautuu aina uusi mielenkiintoinen sopukka. Itseään pitää toppuutella kääntymään koti kotia kohtia että jaksaa, vähän on vasta soutamista alla tänä keväänä.








Tämä on niin tuttua, toverit rannoilla. Siinä katsellessa mietin jotta miten saisin sanottua että olkaat rauhassa, en aio häiritä. Sovulla saaavun jos vahingossa liian lähelle venheeni sattuu. Ei hätää, ei paniikkia.


Norppa kalliollaan saa olla rauhassa, hiljalleen kuljemme ohitse. Meidät on kyllä huomioitu.



Välillä on vain istuttava, vene saa lipua minne tuulenhenki kuljettaa. On vain katsottava.




Noin ja kuin tilauksesta viimeinen kilometri kotimatkalla alkoi myötäinen tuuli puhaltaa navakasti, tuli puuska ja kuljetti meidät ylinopeutta kotirantaan. Kiitos vaan työvuorolistan laatijalle sekä paikkansa pitäneelle sääennusteelle. Olen ladattu.

torstai 25. toukokuuta 2017

Kun illalla kulkee



Aivan yllättäen onkin kauneus siinä, tien varressa, auton ikkunasta näkyvissä.








maanantai 15. toukokuuta 2017

Paistunturien friendsie


Maaliskuussa hiihtelimme Paistunturien eteläisellä alueella.

Pieni ihminen saa suuren lahjan kun saa olla tuolla tunturien kainalossa.

Säännöllisin väliajoin kyselimme ääneen että onko tämä kauneus taas tottakaan.

Retkemme soljui vaivattomasti. Sai nautiskella luonnosta ja hiihdosta.

Saimme muistutuksen siitä että toisinkin voisi olla, tuvalle saapui tsekkiläinen pariskunta, vaimo oli loukannut olkapäänsä ja tarvitsimme pelastuspalvelua. Pian kelkka pörähtikin tuvan pihalle ja rouva vietiin hoitoon. Ambulanssi odotti kaukana tiellä. Huolestunut herrasmies jäi kanssamme tuvalle yöksi ja palasi aamulla hiihtäen tielle. Liikuttava tarina muutenkin, he olivat iäkkäitä ja olivat jo päättäneet että tämä on heidän viimeinen reissunsa Suomeen. Ikävä kyllä se päättyi ensimmäisenä iltana.

Kyyneleet pyrkivät silmäkulmiin vieläkin kun muistelee tuota tapaamista ja keskustelua illalla miehen kanssa.
Koskaan ei voi tietää mitä tuleman pitää.

Olihan meilläkin seuraavana päivänä sykettä nostattava hetki kun edellähiihtäjä tipahti yllättäen vyötäröään myöhen suoraan alaspäin. Humpsis vaan.
Säikähdin sydän kurkkuun vaikka tiesimme tasan tarkkaan että siinä suon kohdalla on vain pieni puro-ojanen. Mutta, mutta.
Hyvin osuttu, täysin pehmeä lumikansi pudotti hiihtelijän siihen solaan. Onni oli siinä ettei varusteet rikkoontuneet. Ei vettä mennyt kenkään. En edes kuvaa ottanu, niin paljon säikähdin. Edellisen illan tunteet olivat vielä pinnassa ja tajunta siitä että vaikka kuinka on varovainen, niin mitä tahansa voi sattua.


Mutta muutenhan me soljuimme kun se puro siellä hangen alla, rauhallisesti ja pienesti pulpattaen.

Maahiset, aina muistamme maahiset. Tervehdimme ja kiitämme kentältä lähtiessä. Emmekä unohda maailmankaikkeutta.
Nöyrästi kiitollisena.





























Autiotuvan tunnelmaa ei voita mikään. Kun herää aamulla, pyörähtää ulkona ja laittaa kaminaan pienen tulen. Kömpii takaisin makuupussii ja ajattelee asioita hetkisen. Sytyttää kynttilän ja laittaa aamiaisen. Kutkutteleva odotus siitä mitä päivä tuo tulleessan.
On kyllä sanottava että tälläkin reissulla aamukeittiön ihme luo valmiin aamisen pöytään siinä vaiheessa kun minä vielä etsin itseäni ja sukkia, silmälaseja, kuppia, hammasharjaa, kalsareita.



Minulla on vähän kokemuksia autiotuvista, en välttämättä tunne oloani kotoisaksi enkä rennoksi muiden ihmisten seurassa.

Viimeisenä iltana sain toisenlaisen autiotupa kokemuksen. Mukava, tarinoiden ilta seurassa. Niin leppoisasti retkeilimme ja elämää jaoimme. Kiitos tästä. Arvostamme. Toivottavasti vaelluksesi sujui hyvin ja tunturit pitivät hyvänä.








No ei tehty friendsiestä bleffriendsietä.