Kolmen koiran kesäleiri

Oikeasti ollaan kolme ällää. Luna, Lilli ja Lumo.
Tämän kesän leiri oli kahdessa jaksossa. 

Olen vanhin (ja viisain).  Tuo toinen on lapsi. Jonkunhan sitä pitää vahtia. Huokaus.

Joskus vaan tunnen itseni tosi vanhaksi.

Soutuveneessä on sama homma, toiset lepää.

Tykätään kaikki katsella lintuja.

Lunakin on oppinut katsomaan hiljalleen.

Välillä käymme kallioilla katsomassa maisemat, ottamassa tuulentuoksut nenään.

Meillä on kivaa yhdessä.

Ihminenkin pyydetään aina mukaan.

Tämä on hyvä turkinkuivaus systeemi.

On meillä tämä vakavakin puoli.

Se on niin että venehän ei lähde ilman meitä. Ihminen huutelee meitä liiviasemalle ja siitä kautta kipaisemme veneeseen.

Ramasee kun rauhassa vene liikkuu ja on hiljaista.

Kesäleiri elämä on niin tätä!

Se on ystävyyttä.

Tärkeitä asioita on hoidettavana yhdessä.

Se on iloja ja riemuja. Se on ihan paras kesäleiri.




Ihminenkin vaikuttaa iloiselta, se sanoo jotain höperöistä ja pöljistä. Hassuista ja ihanista.

Rakkaistakin se höpertää.

Seuraavallekin kesäleirille on ihmispaikkoja vapaana. Ohjelmassa on nauruterapiaa, liikuntaa, ravinto-oppia ja tunne-ilmaisua.
Ilmoittautumiset ällien toimistoon.

Saaren kuulumiset

Vieläpä löytyy uusi kukkanen saaresta.

Sarjatalvikki, sitäpä en ole ennen nähnyt.


Saaripäivät kuluvat tutuilla rutiineilla, Lilli vaatii aamukävelyn metsän puolella. Nyt laidunsimme mustikoita, paljon mustikoita.
Kalliolla kukkivat kanervat ja niissä kävi pörinä, mehiläisiä kaikkialla.

Illalla soutuvene vesille ja liikkeelle auringonlaskuun.

Sade saapui yhtäaikaa iltahämärän kanssa.

Koirat herättivät minut aamun aurinkoon. Kävin ulkona ja jatkoin unia, sade jatkoi vielä ropisteluaan huopakattoon.

Se on jälleen aamukävelyn aika. Muutama kanttarelli ja mustatorvisieni napsahti kyytiin.

Katselin ikkunasta kuikkien kalastuspuuhia, syöttivät poikastaan. Olivat aivan rannassa.
Kameran saatua käsiini, siirtyivät hiljakseen hieman kauemmaksi. Keinuivat aalloilla nekin.

Tuulta on mentävä ihastelemaan korkealle kalliolla, mistä aukeaa näkymä ja tuuli tulee kasvoille. Antaa tuivertaa!

Majava kävi läimäyttämässä häntäänsä aivan laiturin vieressä.
Kuules majava, tämä on sentään minun ranta ja minun puihin et tule.

Illalla saunomisen lomassa piti kirmata rantaan iloitsemaan laivanäkymästä. Vanhojen punaisten reitti ei enää kulje saareni ohitse.
Menehän Puijo takaisin Savonlinnaan, elokuvajuhlat odottavat.

On ilta ja kirja. Autuas olotila.

Varsin kesäinen päivä

... sanoi säätiedoitus.

Ei malta paikallaan pysytellä, antaa veneen lipua.

Näin kauniisti kohdataan linnut meidän rannassa.

Kaihomieli

Sitä huomaa ensimmäiset merkit ja kaihomieli valtaa. Tyytyväinen ja kaihoisa mieli.

Siirtymävaiheissa, entistä on hyvästeltävä. Uutta avoimesti otettava vastaan.

Löysin joku aika sitten Seppo Alamikkelän lauluja Oiva Paloheimon runoihin. Ne ovat juuri tähän kesän ja syksyn kättelyyn sopivia lauluja.


"Ja minun sielussain murhe on kuin alaston mä oisin,
tyhjään lehtoon jäänyt puu, mi paljastuu.

Kuin ois sen havisevat lehdet riipinyt sun kätes pois,
sun kätes.

Elämä on tehnyt sen.
Syytä en."

Isoilla annoksilla alakuloa syksyn hämäriin iltoihin. Se tekee hyvää ihmissielulle.

Aamulla jaksaa taas nähdä perhosen.