Valon 4. päivä

Iloinen pieni poika virvelöimässä, kesäpäivä ja vesi kimmeltää. Uistimeen tarttuvat rantaheinätkin tuntuvat kalalta.
Ihan varmasti oli iso se joka karkasi. Haukiveellä pysyy hauki veessä.

Valon 3. päivä

On helluntai, päivä aikaa soudella. Kevään lämpö hellii, kylmä vesi hohkailee vastaan. Tunnelma on hyvinkin leppoisa.
Soudamme Pöljien välistä. Tajuamme norpan makoilevan niemessä jota ohitamme läheltä.
Antaa veneen lipua hiljalleen ettei häiritä. Kuvia nappaillaan.
Myöhemmin sain norpalle nimen ja identiteetin, tavattiin jokusen kerran uudelleenkin.

Valokalenterin 2. päivä

Ollaan soutamassa Inarinjärvellä. Taivas tummenee ja tuulen kuulee tulevan.
Sopiva leiripaikka on siinä aivan nenän edessä.
Leirin valmistuksen lomassa kalasääski lentää vasten tummansinistä taivasta, kaartaa alemmaksi ja nappaa kalan.
Nyt muistan siihen kohtaan aivan selvän valonsäteen.

En koskaan unohda ensi tapaamista Inarinjärven kanssa.

Valokalenterin 1. päivä

Voimakalenterin laitan, voimamuistoja jaettavaksi.

Talvipäivän tasaukseen enää hetki, tämä kalenteri laskee niitä päiviä.



Toukokuun ensimmäinen souturetki, vuotta tästä on monta. Ensimmäinen yö. Nukuin nuotion vieressä, pienen kyhäämäni katoksen alla.
Muistan sen huumaavan kevään tunteen ja tyynen yön. Koivut vasta hiirenkorvalla saaressa. Kylmä aamu. Lämpökävely metsässä ja aamiainen nuotiolla.

Jatkoin matkaa.

Järeästi marraskuuta vastaan

Kaiskunniemi, paikka josta lukenut ja katsellut kuvia. On ollut siellä takaraivossa listoilla, paikkoja joissa tahtoo käydä.
Nyt se tuli ihan sivutuotteena ja juuri niin kuin olin sen toivonutkin, syysmyrskyn aikaan. Luvattu lumisade jäi vain uupumaan, mutta ei sillä väliä.

Pielismeren keskellä oli terapeuttinen tunnelma kun tuuli puhalsi ja puhkui, niemen toisella puolella vesi tyynenä.

Avara maisema, aurinko heitti välillä valoaan maisemaan.

Marraskuu, tätä lisää!

Kolin aamu

Nousimme auringon kanssa yhtä jalkaa Kolille.

Aurinko oli pilven takana. Maisema oli kaunis kuten aina.

Valo muuttui sinisen hetken kautta mustavalkoiseen lumipyryyn, tuuli nousi.

Näitä valoja ja näitä hartaan rauhoittavia hetkiä varten on marraskuu meille annettu.

Kesän kettusaaliit

Ei mitään kuria noillakaan pennuilla!

Keskellä yötä keskellä tietä leikitään ja pompitaan.



Kesäyöt eivät ole nukkumista varten, ne olisivat luontokulkemista varten. Joitakin yöretkiä tehtiin. Ketunpojat aamuyöllä oli todellakin valvomisen arvoinen näky.

Saatiin autosta käsin pitkäänkin seurata heidän menoaa, kuvaus ei ikkunan läpi tietty ole kovin onnistunutta, mutta eipä tohdi kuvauksen takia heitä häiritä. Meillä oli kyydissä pari lasta ja salaa toivoin heille ketunpoikia nähtäväksi, joskus vaan toiveet toteutuu.

Ketunpoikien lisäksi meille annettiin muutama muukin hieno kohtaaminen ketun kanssa. Tietty vähän harmittaa kun yhdellä kertaa se kameran muistikortti onkin kotona eikä kamerassa. Noh. Kestän sen ja olen kiitollinen siitäkin näkymästä silmissä kun kettu kipsuttaa pitkin pellonreunaa tien vieressä, tulee automme kohdalle ja käy siihen kiepille nukkumaan. Aamuauringossa.



Tämäkin kettu oli rohkea, ei juuri välittänyt autosta eikä minun liikkeistä auton vieressä kun siirryin hiljaa ulos. Tien viertä etsi evästä, liikkui edestakaisin auton ympärillä.
Ja jos olisin uskonnut sen tulevan suoraan minun luokseni auton ympäri niin olisin pysynyt paikoillani enkä olisi siirtynyt oven toiselle puolelle.

Kettu aamulla kuuraisella pellolla. Olen kaiken saanut. Pitkään se etsi saalisti, peltoa ristiin rastiin.

Jotakin se välillä löysi, jotain pientä. Yhtään kunnon loikkaa se ei tehnyt. Siitähän me tietysti haaveiltiin, näkevämme ja ehkä jopa kuvaan. Ehkä seuraavan kerran, seuraava kettu.

Tyylikästä, kerrassaan. Hienon häntänsä kansa kulkee.