Vallitseva sää

Akkunasta katsoen on ollut harmaata, ulos kun lähtee niin harmaakin päivä saa kauniita sävyjä. Välillä on hetken aurinko kurkistanut pilvien välistä.

Yhteen tälläiseen hetkeen osui kaupungin ainoat tilhet kameraan. Koko talven ajan olen nähnyt tilhiä vain muutaman kerran ja aina samassa puussa. Arvokkaasti ne oleilevat kaupungintalon sisäänkäyntiä koristamassa.

Enimmäkseen olen katsellut koskikaroja, kolme koskea kaupungissa, yksi kauempana.
Neljällä eri paikalla niitä ihaillut.

Kevätlaulu kuuluu nyt aina kun tapaamme.

Kaupungin saukotkin sattuneet nyt silmiin pari kertaa ihan peräkkäin. Pirtinvirrassa olivat taas kalassa, ehkä Navitaksen rantaan pitäisi laittaa yleinen kaukoputki ja piilokoju saukkojen ja lintujen tähystelyä varten.

Eilen kävin sielunhoidossa kuulemassa ja katsomassa ensimmäiset kaupunkiin saapuneet lokit. Siellähän ne saukot taas laukkovat jäällä pitkän matkan. Virran sulasta tulivat ja siirtyivät Lehtoniemen puolella sulaan kohtaan.

Näinä päivinä kaupunkiretkillä on ollut aikaa istahtaa nuotiollekin. Lilli arvostaa rauhaisia pitkiä yhteisiä päiviä.

Aamujooga

Viime viikolla oli pakkasaamu, poikkesin hengittämässä joutsenten tahtiin.

Perhospuistossa

Syyskuun 5. päivä vuonna 2017, sen muistan aina. Matkalla tuttua tietä löysin uuden aarteen, paikan jossa syksyn viimeiset perhoset vimmassa lensivät.
Pellon laitaan on koottu juurakoista ja kivistä ja joutomaasta korkea penkere. Pehmeitä pöllyäviä ohdakkeita ihaillessani huomasin perhosen, huomasin toisen ja kolmannen. Läksin kävelemään penkereelle ja penkereen juurelle.

Oih, sanoin. Oih, alhaalla ollessani kukkaset kasvoivat minua ylempänä ja perhoset lentelivät yläpuolellani. Oli neitoperhosia sitruunaperhosia ja repaleisin siivin meneviä keisarinviittoja. Suruvaippakin siellä näyttäytyi.

Istuskelin ja katselin perhosten kiirettä, vielä kukkivista kukista oli kilpailua.

Jatkoin matkaani autolla kotia kohtia, matkan varrella tajusin katsoa auringonkukkapeltoa perhosen silmin. Siellähän niitä oli. Korkealla yläpuolellani pariin metriin kohoavat auringonkukat olivat kymmenien perhosten mieleen. Sain taas kävellä niityllä perhosten lentäessä pääni yllä.

Olen käynyt muutaman kerran Joesuun Botania-perhospuistossa, se tuli mieleen mutta parempana. Sinisen taivaan alla, kotimaisten perhosten puistossa kuljin.

Ajattelin että soisin monen kokevan tämän. Nämä hetket eivät vaan ole tilattavissa.

Katsomossa

Niinä iltoina ja öinä kun nukahtaminen on vaikeaa niin sijoitan itseni saaren.

Mielikuvissa istun terassilla siinä tuolissani ja annan luonnon tulla tyköni.

Siinä on se paikka mistä ei juuri ole tarvetta liikehtiä. Kuulen ja näen. Aistin kaikilla asteilla.

Lintujen ja norppien ja hirvien lisäksi tykkään katselle ohikulkevia veneitä, kiinnostavat veneet ja laivat päätyvät usein kuviinkin.


Tämän pimeän helmikuun päivän kunniaksi kutsun teidät vierelleni terassin tuoliin. Istuskellaan yhdessä ja katsellaan mitä ympärillä tapahtuu.

Vanhat laivat ovat aina mielenkiintoisia.

Joutsen on lähinaapuri.

Veto-5 vie kuljettaa onkijoita.

Laivat täytyy aina huomioida ja katsoa.

Harmaahaikara vierailee yleensä keväisin tai syksyisin

Kauris ilmestyi pihaan, katsoi minua hetken ja lähti uiden pois.

Hirvien uintireitti on siinä nenän edessä.

Kuikat asuvat selkäni takana lahdessa.

Kumpi väistää?

Google kertoi että tämä laiva on aiemmin  toiminut Hollannin meripoliisien partioaluksena ja lippulaivana.

Yleisö seuraa tapahtumia herkeämättä

Härkälintu on uusi tulokas näillä rannoilla.

Kesän poikasia riittää pihapiirisssä.

Rantasipi on rantavahtina.

Meillä on norppien kanssa onnellinen yhteiselo.

Tuulihaukan pesä on saaren keskellä männyssä.

Muuttoaikaan saan seurailla hanhien muuttoa.

Kesäyön uimarit

Öinenkin maisema pitää otteessaan.

Kysyvät vielä minulta että minä minä saaressa teen. Eikö aika tule pitkäksi tai sitten toinen kysymys miten nuo polttopuut on edelleen tuossa kasassa. No on vähän kiire.

Saukko ja minä, kumpi oli uteliaampi

Varkauden kaupunkialueen virrassa on hyvin mahdollista nähdä saukko. Tarvitaan vain hyvää tuuria ja ehkä muutama käynti virtojen rantoja tähyten. Usemmiten olen nähnyt niiden vipeltävän kaukaisuudessa jään reunalla juosten tai uiden määrätietoisesti jotain kohti.

Rutosti hyvää tuuria tarvitaan siinä, että näkee saukon silloin kun on matkassa valokuvaajatoveri jolle toiveikkaasti olen puhunut parin päivän takaisesta saukon kohtaamisesta. Esitän tietäväni jotain saukkojen mielenliikkeistä ja melkein takuulla lähdemme virralle. Minulla on tapana kiitellä luontoäitiä kaikesta jo saadusta ja esittää pieniä toiveita, mutta lupaan myös tyytyä siihen mitä annetaan.



Aikamme käveltyämme ja nähtyämme saukkojen jälkia muualla katsemme joutsenia, variksia, naakkoja, harakoita. Ei näy saukkoja, ei näy.

Pois lähtöä jo tehdessämme huomaan jään reunalla makaavien joutsenten reagoivan johonkin, joutsenet varoittavat ja samassa jään vieressä käy pyörteet ja harppauksella olemme näkymän peittämän lumikinoksen päällä ja huomaamme saukkojen uivan aivan edessämme.

Kun ne sukeltavat, otamme pari vieltä pari askelta ja olemme upota lumeen, mutta eipä haittaa. Saukot tuijottavat ja me tuijotamme takaisin.

Käyvät välillä muualla, tulevat takaisin. Uivat erilleen, kuulimme selvästi niiden yhteysäänet. Seisoimme hiljaa paikallamme ja katselimme livenä tätä Avaraa luontoa.

Muutaman minuutin tiemme kohtasivat, paljon pitempään kestää riemu tästä kohtaamisesta. Oli synkkä ja pimeä päivä. Kirkkaaksi muuttui.