maanantai 4. lokakuuta 2010

Lähimetsä on sammaleen pehmeä ja syksyn keltainen


Meillä kulkee lähellä pieni mutta sitäkin mukavampi metsäpolku. Kesällä siellä ei käydä kun annetaan olla lintujen rauhassa. Nyt on taas aika kulkea pehmeästi. Koirat nauttivat pehmeästä maastosta, ruohikossa voi temmeltää sydämen kyllyydestä ja välillä piehtaroida mahtavassa mudassa. Koko suo tuntuu vellovan jalkojen alla koirien liikkeestä. Tämä se on koiran elämää. Tämä se on ihmisen elämää, yksi ylimääräinen vapaapäivä voi tuntua näin hyvältä!
Talveksi jäävät tähän metsään jäävät linnut ovat matkassa mukana, kuulemme tinttiparvien touhuamisen ja tikan naputuksen. Korpit lentävät tuulen kanssa kiehnäten jonnekin näkymättömiin. Pienet palleroiset pyrstötiaiset eivät nyt tulleet näyttäytymään.

Tuulen puuskan tullessa ropistelee lehtisadetta, kokonainen maisema täynnä putoilevia lehtiä. Sieniä, kääpiä, lahoavia puita, tikankoloja. Pitkästä aikaa näin tämän maiseman oikein kunnolla. Vanha tuttu polku on monituiset kerrat kävelty Pasin kanssa kahdestaan niin ajatuksiin vaipuneena, ettei ole huomannut sitä lykkyä että tämäkin suojeluun pyhitetty paikka on vielä olemassa.













Riemullista, Lillillä on myös hauska tapa lösähdellä maahan aivan nutulleen. Siinä missä Pasi seisoo tai istuu partioiden niin Lilli painuituu pitkulaisena levolle tai tutkimaan jotain ruohonjuuritason asioita.
Ihan erilaisia - täysin samanlaisia koiria! Huippuhauskoja!

2 kommenttia:

  1. Ihana lähimettä teillä! Pasi <3
    Ja ihanan rento Lilli.

    VastaaPoista
  2. Voi miten hellästi toinen näyttäisi katsovan toista :)
    Liekö sitten pieni riehunta oikeasti mielessä?

    VastaaPoista