Ruiskuttava kurkku

Hui! Sehän ampuu minua!

Kuin lapsi konsanaan kaikkea pitää koskettaa, kuten minikurkun näköistä kasvia. Sehän ampaisi siemenensä minun kohti ja säikähdin iloisesti. Otin sitten kepin ja kokeilin uudelleen. Kyllä, sehän ampuilee.

Kyseessä on ruiskukurkku, välimeren maiden yleinen kasvi. Onneksi en kuitenkaan uskaltanut maistaa, kurkkuhan varoitti, myrkyllinen se onkin.

Puutarhapalstalta löysin tietoa että sitä on menestyksellä kasvatettu myös suomessa köynnöksenä.

Missasin siis tämän arvokkaan tuliaisen.

Oli siellä muitakin, ystävällisempiäkin kasveja.

Kaunis kellonen

Pulloharjakukka

Tätä mansikkkapuun hedelmää uskallettiin maistaa, kasvineuvonnan yhteydenoton jälkeen.

Hedelmäpuut - tuijotin ja ihmettelin.  Tuo onko tottakaan! Että ihminen voi kätensä ojentaa ja hedelmän poimia

Entäs oliivipuut, jospa keruuvimmainen mummo pääsisi tuonne!

Lukan paikka

Vaikkei Luka itse ollutkaan tavattavissa, niin ihan kiva paikka siinä meren kalliolla, kävelyreitin varrella.

Sesonkiaikaan siinä voisi sateenvarjojuoman siemailla ja sukeltaa sitten meren maininkiin.

Lukalla oli siinä näppärä nostokurki veneen vesille laittamista ja takaisin nostamista varten.
Varsin kätevää.

Kroatian kissat

Matka Kroatiaan oli täydellinen päätös pitkälle vapaalle.
Vielä olen yltäkylläisessä matkatunnelmassa, josta ei pysty jäsentämään matkan antia yksittäisiksi kokemuksiksi.
Päivät kietoutuvat yhteen ja liukuvat sulavasti uuteen tunnelmaan.

Kissat, niitä oli kaikkialla.
Kauniita pieniä pentuja, itsenäisiä ylväitä, joku vähän resupekka ja taisteluvammoja saanut kulmien kolli.
Minulle nuo kissat tuolla edustivat pärjäämisen symbolia.

Varmasti tietävät mistä löytyy ruokaa, koska kalastajat tulevat satamaan ja mistä löytyy lämmin pehmeä yöpaikka.


Iltahämärän mouruamista ja kunnon sähinää - musta kissa silmät keltaisena antaa muille kateille lähdöt tontiltansa.

Sama mikä täällä kotona olisi ihan varmasti häiritsevää tuntui siellä niin kiehtovalta, jotenkin ne tuntuivat kuuluvan sinne.

Kaikkien kattien salaperäisyyden ja epäluuloisuuden jölkeen minua hymyilytti niin paljon tämä kultainen noutaja, hei humppalullaa - olen koira ja rakastan kaikkia.

Uskon että kissat hymyilevät vienosti ja ymmärtävästi tällekin koiralle.
Ne tietävät olevansa paljon fiksumpia ;o)

Ajatus kääntyy

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Ajomatka saareen oli jo kovin kylmää ja vene kuurainen.

Saarikoto on nyt valmiina ottamaan talven vastaan.

Lilli jätti pihan tintille omat villahousunsa oksanhankaan löydettäväksi.

Lilli etsi vielä iltapäivällä viimeisen aurinkoisen paikan lepopaikaksi.

Ajatus kääntyy nyt kohti talvea, parin viikon päästä päättyy tämä vuorotteluvapaajakso ja palataan Lillin kanssa töihin.

Sinne on kuitenkin vielä piiiitkä aika ja ennätän vielä reissutakin - pakkaan iloisen punaisen rinkan ja menen, ei pohjoiseen - vaan etelään!

Jos jollakulla on hyviä Kroatian saariston matkailuun liittyviä pointteja, niin lueskelen mielihyvin kokemuksista ja neuvojakin otan vastaan.

Kohta jo ihan hirrrrveesti jänskättää, ikinä en oo käynyt siellä missä aurinko iltaisin Välimereen putoaa.

JK. Enkä kyllä mene nytkään koska sehän on varsinaisesti Adrianmeri siinä meijän saarten ympärillä.

Lilli pedagogiikkaa

Lilli sai saareen mukaansa oppilaan, aiheena kuinka olla kun mitään ei tapahdu.

Lilli vaikuttaa jo viisaalta aikuiselta tuolla omassa elementissään, Wäpä oli oikein pätevä oppilas. Oli ilo katsella niitä yhdessä, löysivät yhteisen rytmin elämäänsä, vaikka vähän Lilli esitti prinsessaa kun luulee kantavansa pentuja.
Sitten taas painittiin.

Lilli opetti Wäpälle ettei pihaveistoksia tarvitse pelätä, sitten se opetti kuinka metsässä kulkiessa pysytään aivan lähellä ja pysähdytään silloin kuin ihmisetkin.

Wäpä oli täydellisen onnellinen, ja viihtyi ulkona ja osallistui ihmisten puuhasteluun. Jos joku meistä katosi näköpiiristä se kävi heti paikantamassa ja huolehti että pysyy laskuissa mukana.

Itseasiassa Wäpä piti pakottaa sisälle. Sen nenä kävi, silmät kertoivat lintujen liikkeet ja vaikka silmät jo lupsahteli niin piti vaan ihmetellä kaikkea ympärillä olevaa. Vihdoin Lillin näyttäessä esimerkkiä se vetäytyi kiepille pihamaalle ja nautti ulkounista auringon paisteessa.

Ulkona illan pimeys vähän jännitti sitä ja se seurasi emäntäänsä jalan juuressa ja odotti huussin portailla.

Hieno vuorokausi koirilla ja meillä. Mielenkiintoista seurata niiden vuoropuhelua täysin vapaana. Jotakin aina siellä päässä tapahtuu.
Ajatella että Lilli voi opettaa jollekin rentoutumista, niin sitä vaan ajassa ja paikassa on taikansa.

Minulla oli kamera matkassa, muistikortti kotona. Puhelimella näppäiltyjä kuvia siis:

Alli kävi

Olipahan komia päiviä, aamulla rannasta ei päässyt liikkeelle, sumuseinä oli liikkumaton. Odottelun jälkeen pieni tuulenvire pisti sumuriekaleita tanssiin veden päällä ja leijumaan metsän ylle.

Kalavene käynnistyi.

Rannassa touhutessa huomasin linnun lentävän ja kaartavan kohti rantaa, aivot tarjosivat automaattisesti telkkää, mutta joku ei täsmännyt ja ja heti kun lintu laskeutui vedenpintaan tajusin sen olevan alli.

Oi alli, kiitos. Tuulahdus pohjoisesta!
Toisaalta taas tuli harmi sen puolesta, yksin liikkeellä ja höyhenetkin taisi olla vähän epäterveesti pörhällään. Selviytyyköhän muutosta hengissä.

Lintu ui suoraan päättäväisesti ihan rantaan välittämättä ihmisista, lapsi istui metrin päässä veneessä, välittämättä siitäkään lintu rupesi touhukkaana sukeltelemaan ja ruokailemaan ruohojen lomassa. Minäkin hipsin siihen viereen ja ihastelin sitä lähietäisyydeltä.

Lillin haisteluyritys oli sille liikaa ja se siirtyi kauemmaksi, isompaan ruohikkoon. Sieltä kuului sen ääni, yksin sai huutaa, ei näkynyt ei kuulunut muita koko päivänä.

Lepäilepä alli siellä ja jatka sitten matkaa!

Ajatukseni ovat olleet kirjan kautta voimakkaasti pohjoisessa monta päivää. Allinko kutsuin, viestintuojan, Valkeapään sanansaattajan.

Just another day in paradise

Jep. Kannatti taas elää tämäkin päivä.