maanantai 15. huhtikuuta 2019

Kevät lennähti metsänlaidasta


Tämä lämpö tänään tuntui mahtavalta, koko päivä ulkona, söin ulkona, nukuin päiväunet ulkona. Nyt väsyttää, nukkumaanmeno venähti eilen naisten jääkiekon vuoksi. Valvoin pitempaan kuin kertaakaan täällä ollessa, silti aamun valo herätti taas kuuden maissa.


Tänään oli päivä jolloin jäiden sulamisen ääntä kuuli. Tänään lensivät hanhet ylitseni ja yksinäinen kurki huusi ohi mennessään.







Lilli saa olla pelastusliiveissä kun liikutaan rantoja pitkin. Nyt on vesi niin alhaalla, paljastuvaa rantaviivaa pitkin on kiva kävellä ja tutkia. Tutkimusretketkellä syvemmälle saareen huomasin tuoreet hirven jäljet, joten Lilli oli vyötäröremmissa kiinni. Hirvet näyttivät menneen vielä jään yli viereiseen saaren, jossa niillä onkin vakituiset kesälaitumet.


Tuulen suojassa metsässä kävellessä tuli kuuma, hiki ja tosikuuma. Voisinkohan jo luopua untuvahameesta ja untuvaliivistä.

Hikoilun jälkeen lämmitin saunan, saunan jälkeen istuin auringossa. Lämpöä olen niin kaivannut. Tänään siinä oikein piehtaroin.















Sitruunaperhonen tuli metsänlaidasta, se lepatteli eteeni pihamaalla, tarjosi minulle lounasviihdykettä.




Sitruunaperhosta olin odottanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti