perjantai 12. huhtikuuta 2019

Selfie



Pakkasyön jälkeen sarastaa, puista putoilee pieniä jääpalleroita kun tuuli heiluttaa oksia. Viimeiset muistot lumisateesta tippuvat kopisten maahan.

Aamuauringossa virta höyrää, Hietavirta on sulana jo tähän aikaan. Sieltä se etenee.





Lepän silmut ihastuttivat värillään.



Voi pöhköt nuo tintit, meillä on kyllä niin kivaa yhdessä. Mä sanoin niille tänään että vähän loukkaanun kun joka kerta pitää minua säikähtää kun ovi käy. Sitten kun istun tai seison lähellä niin ei sitten enää varoitusta kuulu, mutta oven aukaisu sen aiheuttaa joka kerta.

Tänään oli ihan oikea vaaran paikka kun joku pieni haukka sujautti pihan poikki, onneksi niillä on tehokas turvajärjestelmä. Kukaan ei lähtenyt haukan matkaan. Hienosti jähmettyivät paikalleen oksien suojaan.







No sitten kun kyllästyin seurustelemaan tinttien kanssa niin ajattelin että kuvaampa vaikka itseäni.


Erityisesti pyydän huomioimaan hienot kahluuhousut, saan hienosti kahlailtua katiskoille. Kyllä kala maistuisi, haukihan siellä jo pian kutuhommissa, anteeksi hauki mutta aion paistaa sinut. Voin ehkä savustaakin.

Jos voin valita niin ahvenen ottaisin, mutta siihen menee vielä hetki.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti