perjantai 21. maaliskuuta 2014

Pistäydyin pohjoisessa



Automatkalla koirien, porojen ja porokoirien perässä.

Olin kuljettana valokuvaaja-kirjailija Kirsti Hassiselle, joten tämän matkan tuotoksia on lähemmin luettavissa ainakin seuraavassa Koiramme-lehdessä.

Kilometrejä kertyi, matka taittui tulevien kohtaamisten odotuksessa ja mieluisissa tunnelmissa kohtaamisten jälkeen.









Eikä ilman tuliaisia mennyt tämäkään matka, tuo maitopartainen pentu matkusti meijän kulmille. Se vaatiikin ihan oman lukunsa.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Saukkoravintola



Olihan meillä helmikuussa taas ravintolapäivän kunniaksi kioski auki.

Olympilaisten jääkiekon suomiottelua ajatellen tehtiin kotiivietävää ruokaa ja hyvin ajatus otettiinkiin vastaan.
Lohipiirakoita rucola-jogurtti kastikkeineen sekä rockyroad jälkkäriä naposteltiin monen tv:n äärellä.
Perusmehun lisäksi maisteltavaksi oli myös inkiväärijuomaa, eikä se pahaa ollutkaan.


Hertunranta on kaunis paikka myös talvella. Kaupungin eli tehtaan valot heijastuvat veden pintaa vasten, nyt kun leudon talven ansiosta oli virrassa paljon sulaa.


Iloisin mielin oltiin, jännitettin aluksi luvattua lumisadetta.

Varkaus on hieno kaupunki, saukkopariskunta viiletti jäänlaidalla samaan aikaan ravintolamme ohjelmanumerona.

Kun taikana alkoi sade kun viimiset kaupat oli tehty.



Se peitti kaiken hetken alleen ja toi meille hyvän tunnelman onnesta ja kauniista sateesta.


Eiköhän sitä toukokuussa taas.