tiistai 19. maaliskuuta 2019

Vallitseva sää



Akkunasta katsoen on ollut harmaata, ulos kun lähtee niin harmaakin päivä saa kauniita sävyjä. Välillä on hetken aurinko kurkistanut pilvien välistä.

Yhteen tälläiseen hetkeen osui kaupungin ainoat tilhet kameraan. Koko talven ajan olen nähnyt tilhiä vain muutaman kerran ja aina samassa puussa. Arvokkaasti ne oleilevat kaupungintalon sisäänkäyntiä koristamassa.




Enimmäkseen olen katsellut koskikaroja, kolme koskea kaupungissa, yksi kauempana.
Neljällä eri paikalla niitä ihaillut.

Kevätlaulu kuuluu nyt aina kun tapaamme.








Kaupungin saukotkin sattuneet nyt silmiin pari kertaa ihan peräkkäin. Pirtinvirrassa olivat taas kalassa, ehkä Navitaksen rantaan pitäisi laittaa yleinen kaukoputki ja piilokoju saukkojen ja lintujen tähystelyä varten.





Eilen kävin sielunhoidossa kuulemassa ja katsomassa ensimmäiset kaupunkiin saapuneet lokit. Siellähän ne saukot taas laukkovat jäällä pitkän matkan. Virran sulasta tulivat ja siirtyivät Lehtoniemen puolella sulaan kohtaan.




Näinä päivinä kaupunkiretkillä on ollut aikaa istahtaa nuotiollekin. Lilli arvostaa rauhaisia pitkiä yhteisiä päiviä.


maanantai 18. maaliskuuta 2019

Aamujooga


Viime viikolla oli pakkasaamu, poikkesin hengittämässä joutsenten tahtiin.








perjantai 8. maaliskuuta 2019

Perhospuistossa



Syyskuun 5. päivä vuonna 2017, sen muistan aina. Matkalla tuttua tietä löysin uuden aarteen, paikan jossa syksyn viimeiset perhoset vimmassa lensivät.
Pellon laitaan on koottu juurakoista ja kivistä ja joutomaasta korkea penkere. Pehmeitä pöllyäviä ohdakkeita ihaillessani huomasin perhosen, huomasin toisen ja kolmannen. Läksin kävelemään penkereelle ja penkereen juurelle.

Oih, sanoin. Oih, alhaalla ollessani kukkaset kasvoivat minua ylempänä ja perhoset lentelivät yläpuolellani. Oli neitoperhosia sitruunaperhosia ja repaleisin siivin meneviä keisarinviittoja. Suruvaippakin siellä näyttäytyi.

Istuskelin ja katselin perhosten kiirettä, vielä kukkivista kukista oli kilpailua.

Jatkoin matkaani autolla kotia kohtia, matkan varrella tajusin katsoa auringonkukkapeltoa perhosen silmin. Siellähän niitä oli. Korkealla yläpuolellani pariin metriin kohoavat auringonkukat olivat kymmenien perhosten mieleen. Sain taas kävellä niityllä perhosten lentäessä pääni yllä.


























Olen käynyt muutaman kerran Joesuun Botania-perhospuistossa, se tuli mieleen mutta parempana. Sinisen taivaan alla, kotimaisten perhosten puistossa kuljin.

Ajattelin että soisin monen kokevan tämän. Nämä hetket eivät vaan ole tilattavissa.