tiistai 27. marraskuuta 2012

Krka-kansallispuisto



Tämä blogielämä säilyy vielä piitkään Kroatissa, hyvä viipyillä kuvien parissa ja elää matkatunnelmissa.


Huristelimme pikku ratsullamma kohti Dalmatian maakuntaa, tähän - ei niin helposti lausuttavaan kansallispuistoon.

Rannikolta laskeuduttiin laaksoon, joka oli täynnä hedelmäviljelmiä, tien varret täynnä sitä satoa myyviä kojuja. Kassiin pakattiin nami,nami oliiviöljyä kotiin tuotavaksi.

Järvien ja jokien suistoalueen muodostama vesiputousten jono oli vaikuttava kokemus ja nähtävyys.

Lintuelämä oli hiljaista mutta tahtoisinpa todella viettää tuolla muutaman päivän keväiseen aikaan, veneelläkin lipuen pitkin ruovikkojen salaperäisiä osia.

Kilpikonniakin siellä asuu, mutta varmaan tähän orastavaan ruskaiseen aikaan ovat talvihorroksen tiloissa.

Täällä puistossa jaoimme sentään kulkuväylää japanilaisturistien kanssa ja maksoimme mukisematta pääsymaksun.

Ainoa paikka koko reissulla, missä näkyi muita matkailijoita.



















lauantai 24. marraskuuta 2012

Jäähyväiset avovedelle

Huomattavan kaunis päivä ihan näillä kotivesillä. Hiljaisuuden retriitti.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Mjelt- kansallispuisto



Mjelt -saarella käväisimme kansallispuistosta.

Etukäteen ajatus pääsymaksusta oudoksutti.
Meidän ei tosin sitä ikinä tarvinnutkaan maksaa, sesonki oli ohitse. Puistoon johtavan tien puomi oli ylhäällä ja kaarsimme komeasti autolla mahdollisimman lähelle polkujen alkua.

Ai niin, oltiinkos tultu kävelemään.

Olihan siellä kaunista, polut muuttuivat välillä hiekkateiksi ja ohjattu reitti kulki myös rannalla sijaisevan kylän lävitse.
Suolajärven vesi oli uskomattoman vihreää. Poluilla ei juuri muita liikkujoita näkynyt, jokunen lintu sirkutti tiheissä pusikoissa. Rauhaa ja hiljaisuutta, kevyt polku kulkijalle.

Paljon jäi vielä katselematta.












Alue oli siisti, rakenteita oli paljon ja oppaissa kerrottiin myös kävijöitä olevan ruuhkaksi asti kesäkuukausina. Uskon sen ja sitä vasten tarkasteluna olisin minäkin ihan hyvillä mielin maksanut sen pienen pääsymaksun.






tiistai 20. marraskuuta 2012

Ruiskuttava kurkku


Hui! Sehän ampuu minua!

Kuin lapsi konsanaan kaikkea pitää koskettaa, kuten minikurkun näköistä kasvia. Sehän ampaisi siemenensä minun kohti ja säikähdin iloisesti. Otin sitten kepin ja kokeilin uudelleen. Kyllä, sehän ampuilee.

Kyseessä on ruiskukurkku, välimeren maiden yleinen kasvi. Onneksi en kuitenkaan uskaltanut maistaa, kurkkuhan varoitti, myrkyllinen se onkin.

Puutarhapalstalta löysin tietoa että sitä on menestyksellä kasvatettu myös suomessa köynnöksenä.

Missasin siis tämän arvokkaan tuliaisen.



Oli siellä muitakin, ystävällisempiäkin kasveja.

Kaunis kellonen

Pulloharjakukka

Tätä mansikkkapuun hedelmää uskallettiin maistaa, kasvineuvonnan yhteydenoton jälkeen.

Hedelmäpuut - tuijotin ja ihmettelin.  Tuo onko tottakaan! Että ihminen voi kätensä ojentaa ja hedelmän poimia


Entäs oliivipuut, jospa keruuvimmainen mummo pääsisi tuonne!





maanantai 19. marraskuuta 2012

Lukan paikka





Vaikkei Luka itse ollutkaan tavattavissa, niin ihan kiva paikka siinä meren kalliolla, kävelyreitin varrella.





Sesonkiaikaan siinä voisi sateenvarjojuoman siemailla ja sukeltaa sitten meren maininkiin.




Lukalla oli siinä näppärä nostokurki veneen vesille laittamista ja takaisin nostamista varten.
Varsin kätevää.


keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Kroatian kissat





Matka Kroatiaan oli täydellinen päätös pitkälle vapaalle.
Vielä olen yltäkylläisessä matkatunnelmassa, josta ei pysty jäsentämään matkan antia yksittäisiksi kokemuksiksi.
Päivät kietoutuvat yhteen ja liukuvat sulavasti uuteen tunnelmaan.

Kissat, niitä oli kaikkialla.
Kauniita pieniä pentuja, itsenäisiä ylväitä, joku vähän resupekka ja taisteluvammoja saanut kulmien kolli.
Minulle nuo kissat tuolla edustivat pärjäämisen symbolia.

Varmasti tietävät mistä löytyy ruokaa, koska kalastajat tulevat satamaan ja mistä löytyy lämmin pehmeä yöpaikka.


Iltahämärän mouruamista ja kunnon sähinää - musta kissa silmät keltaisena antaa muille kateille lähdöt tontiltansa.

Sama mikä täällä kotona olisi ihan varmasti häiritsevää tuntui siellä niin kiehtovalta, jotenkin ne tuntuivat kuuluvan sinne.













Kaikkien kattien salaperäisyyden ja epäluuloisuuden jölkeen minua hymyilytti niin paljon tämä kultainen noutaja, hei humppalullaa - olen koira ja rakastan kaikkia.

Uskon että kissat hymyilevät vienosti ja ymmärtävästi tällekin koiralle.
Ne tietävät olevansa paljon fiksumpia ;o)