maanantai 14. heinäkuuta 2014

Hyttystorjuntaa



Kiitollinen näille luonnollisille hyttysvähentäjille, vilkas perhe-elämä pöntöissä ja kivikoissa pitää ihan varmasti ne inisevätkin hyönteiset kurissa.

Tänä kesänä kirjosieppo oli vallannut pönttöjä pois tinteiltä, sallittakoon se hänelle vaikka niin mielelläni ne tintitkin pitäisin pihapuissa pesimässä.




sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kuun alla, auringon sivussa


Voi tehdä niinkin että ottaa yllättäen peukalokyydin kauemmas että voi sitten soutaa takaisin.
Niin tehtiinkin, ei kovin kauas, mutta niin että saatiin yösoutu tehdä omaan kotisaareen.



Koirat kyytiin. Vene perään.



Emoalus pudotti meidät tyynelle järvenselälle Linnansaaren kupeella ja katosi sitten horisonttiin kohti Savonlinnaa.


Siirryimme airoihin ja aloitimme matkan kuun noustessa kohti auringonlaskua.




Ja kuten koirien asennosta voi huomata, tässä kohden kaivoimme eväät esiin.





Huikaisevan hienoa oli liikkua yöllä, hiljaisuuden rikkoi katoavan hinaajan puksutus, satunnainen vene. Jostain saarten rantametsistä kuului yölinnun ääni.



Valot muuttuivat auringonkulun myötä, hetken oli hämärää.

Illan lämpö muuttui öisen kosteuden myötä viileydeksi ja jotkut meistä vaipuivat hyvään uneen, jotkut lisäsivät vaatetusta.



Runokirja matkassa, runot vaativat ilmoille pääsyä kun aurinko aloitti nousunsa.






Superkuu, superhieno yösoutu.


Kesäruuhka




Kyllä, kesäruuhkat ulottuvat syrjäisillekin teille. Jonottaa piti ja odottaa pitkään.
Rantasipi poikue oli vallannut tien.

Siskoseni, varaa reilusti aikaa työmatkoihisi.



torstai 10. heinäkuuta 2014

Elämän oppi


Kun matkalla näkee jotain kaunista ja kiinnostavaa, kannattaa pysähtyä ja nauttia siitä hetki.

Tämä kauneus pysäytt meidät matkalla pohjoisesta etelään, jossain Yli-Kiimingin jälkeen pieniä teitä ajellessa.






En tiedä onko tämä yksityinen ihmisen koti vai julkinen museollinen paikka. Hieno. Kuvasin vaivihkaa tieltä käsin.

Kataja kukkii



Siltä se näyttää, kauniisti yhdessä.



Luna, pentupentunen

Sattumaa vai johdatusta, otan johdatuksena tämänkin tapahtuman.

Edesmennyt Pasi-koiramme on se elämäni koira, kuten kaikki jo tietävätkin. Haave Pasin jälkeläisestä omaksi koiraksi eli jatkuvasti. Olin jo melkein luopunut toivosta, eikä meidän elämänvaiheessa nyt voisi ottaa toista koiraa. Eikä niitä jälkeläisiäkään näyttänyt missään ilmaantuvan.

Sitten tapahtui nopeasti jotain, olin lähdössä pohjoiseen, sain tietää että Hetassa on syntynyt pentue Pasin pojantyttärelle. Sitten sanoi Sanna että tahtoo koiranpennun. Mikä on ainoa mahdollinen lopputulos tässä tilanteessa!

Lopputulos on onnellinen kummitäti Lilli, iloinen ja riehakas pentukesä.





Tässä komeilee Lunan iskä Remu. Lunan äiti on Iltahämyn Pajulintu.








Kun Luna tuli meille kotiin ensi kerran yöksi, se asettui tismalleen samaan paikkaan kuin nukkumaan kuin isoisoisänsä. Paitsi että se myös kyllä nukkuu vieressä, kainalossa, tyynyllä, kaulalla. Pusuttaa ja rakastaa ihmistä yli kaiken.

Paluu kurssille

Lokikirja on ollut aivan pois kurssilta.

Nyt ollaan tässä, reitillä taas. Vesillä, luonnossa ja koirissa.