keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Seis! Tuolla on jotain...

Kameraan tarttui monenlaista elävää kävely- ja autoretkillä.

Onneksi meillä oli niin kuuliainen kuljettaja joka kiltisti pysäytti auton jarrut kirskuen juuri silloin kun innostuneet huudot käskivät.

Turvavöille oli todellakin käyttöä.






















sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sielun veljeyttä



Molunat on pieni kalastajakylä, katse tavoitti aina merelle menevän tai sieltä tulevan veneen.

Rouvat kalastivat iltahupinaan rannalta.

Vetotuistelijat kiersivät Molunatin lahden suulla olevaa saarta. Heillä oli siima käsissään, vapoja ei juuri näkynyt.






Yhtenä päivänä retkemme johti kylän toiselle laidalle kalasatamaan. Istuimme ja katselimme kalastajia työssään.







Yhtään pelastusliiviä en nähnyt, yhdessä sadasta veneestä oli ehkä joku pieni valo kun ne liikkuivat pimeässä.


Ja onhan se niin hauskaa kun miehet asentavat veneen kurssiin ja lähtevät kävelylle veneessään.


Hetken silmä mietti näkemäänsä kun uintikohdaltamme nousi mustanharmaa hahmo vedestä. Se oli harppuunakalastaja joka lisäsi yhden mustekalan vyöhönsä muiden joukkoon.



Voisin olla monta päivää ja vain katsella kalastusta, ehkä kalastaisin vähän itsekin. Tiedän muutaman lähimmäisen jotka myös viihtyisivät.




Kylän kollit


Kujien kollit mourusivat öisin, kuulimme terassillamme istuessamme vakavaa mouruamista.
Päivisin tunnelma oli leppoisa reviirituttujen kesken.

Jollakin näkyi hieman tastelujälkiä korvissa ja suupielissä.





Meidän reviirimme kolli nautiskeli siestasta lämpimällä puupedillä ja heräili hiljalleen illan hämäriin puuhiinsa.










Äänettömästi siirtyi kujien suojiin.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Kroatia hurmasi jälleen

Niin tapahtui että vuorotteluvapaa päättyi, sitä ennen vielä pistäydyin Kroatiassa.

Viihdyin hyvin pienessä kylässä, ystävien kanssa matkalla. Yksitotinen päivän ohjelmamme oli aamukävely, aamu-uinti, aamiainen. Retki, lounas tai retkilounas, retki, päivällinen.
Iltaviihdykkeenä olivat huikean kaunis näkymä terassiltamme suoraan avomerelle sekä kalastajien iltaiset liikkeet.


Viimeisen illan kunniaksi katsoimme salama esityksen kynttilän valossa, koko kylän pimentyessä.

Kertokoon kuvat, tässä aluksi.