Tänään kulkivat purjeveneet vauhdilla myötätuuleen sekä taitavasti luovien vastatuuleen. Luovien vaihdosta tuleva purjeiden lepatusääni kuului monta kertaa.
Ihan pienimmät veneet jäivät jo tänään iltapäivällä maihin, vaahtopäiset mainingit vyöryivät kumisten. Aurinko ja tuuli kilpailivat voimastaan. Tyynen puolella kalliolla aurinko oli voitolla ja vaatetta piti vähentää, tuulen puolella sai pitää pitkää hihaa.
Minä kilpailin vedenkorkeuden ja laiturien asennuksen kanssa, taisin voittaa ja nyt on kaksi hienoa laituria rannassa tukevasti kiinni, eikä veden alla lillumassa.
Hyvällä tuulella myötämainingit antoivat vauhtia kotimatkalle. Se oli kaunis ja lempeän mäkinen kesätuuli.
lauantai 30. kesäkuuta 2012
perjantai 29. kesäkuuta 2012
Kuinka saadaan kavereita
Aurinkoinen päivä ja melkein tyyntä, hieno kesäpäivä, ei kuuma. Juuri sopiva päivä käydän vähän veneajelulla ja katsella autereisia järvenselkiä.
Ihmettelin lokkien hiljaisuutta ja näkymättömyyttä, joten ukin kanssa läksimme lahjomaan kavereita.
Heti kun soutuveneestä onkivapa heilahti, niin ensimmäinen lokki ilmestyi. Muutaman edelleen välitetyn särjen jälkeen parvi kasvoi yli kahdenkymmenen.
Kiihkeän ruokailuhetken jälkeen tyytyväisiä lokkeja kellui veneen ympärillä tyytyväisenä kaakattaen.
Ei onnistunut lähiluodon kalalokkiparin pesintä tänäkään vuonna. Varis tai minkki putsaa pesät. Olen jo vanha, koska sanon ennenvanhaan lähi luodoilla oli paljon pesiä, en pistäisi pahakseni vaikka ne tulisivat takaisin noihin kallioille pesimään.
Selkälokin ääntä kaipaan.
Yövieraat
Herätys aikaiseen aamuun kannatti, sain tervehtiä perhettä joka oli viettänyt yönsä laiturilla.
Ensin siiven suojasta näytti pilkistävän vain yksi poikanen, pikkuhiljaa siellä syntyi eloa enemmänkin. Kaikessa rauhassa suorittivat aamutouhujaan laiturin päässä ja minä konttailin pitkin terassia kameran kanssa.
Pikkupoikanen hyppäsi ensimmäisenä veteen ja siitä äippä sitten koristen komensi koko joukon liikkeelle.
Hih, yksi hyppäsi kyytiin. Lähtivät kohti matalaa lahdenpoukamaa.
Oikein hyvä huomen!

torstai 28. kesäkuuta 2012
Päivän kauneimmat kukkaset
Pitkä, pitkä aamu alkoi aamusaunalla. Tuuli tuli pohjoisesta, mutta jäi tähän tontille selän taakse. Aamutunnelmaa piristi joutsenten vierailu näköpiirissä.
Ei uskoisi että on kesäkuun loppu, veneliikenne on niin hiljaista. Viileä sää rauhoittaa väylän.
Jos aamu oli pitkä niin pitkä oli lounaskin, rakensin kanttarellikeitto johon lisäsin yrttitarhastani löytyvää vihreyttä - pinaattia ja mausteyrttejä.
Valon lisääntyessä siirryin kukkakävelylle.
Kauniita pieniä kukkia, jotka helposti jäisivät näkemättä.
Tontillakin riittää montaa lajia, talvikit yritin tunnistaa ja luulinkin niin tekeväni, mutta sitten menin jo sekaisin kun oli kolmea eri lajia.
Lopetin yrittämisen ja nautin vain kaikkien pienten kauneudesta ja nuuskuttelin valkolehdokkia.
Puolukka vielä kukkii, kun mustikat ovat jo vihreinä raakoina marjoina. Pian sitä herkkua saa keräillä.
Jos joku osaa nimetä kaikki, niin kiitos! Oishan niille kiva saada nimikin.

Mäntymetsäni on täynnä vanamoa |
Puolukka vielä kukkii, kun mustikat ovat jo vihreinä raakoina marjoina. Pian sitä herkkua saa keräillä.
Maitikka valloittaa metsässä ja sammaleissa |
Tähtitalvikki |
Valkolehdokki |
Jos joku osaa nimetä kaikki, niin kiitos! Oishan niille kiva saada nimikin.
keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
Pessimisti hämmästyy
Kello on kesäilta ja kaikki on hyvin.
Uunissa on tuli, kynttilä on tulessa ja ulkoa kuuluu aaltojen loiske.
Välillä sadepisarat rapsuttavat huopakattoa.
Koira tassuvat onnellisena naudanluiden kanssa pihalla.
Kirjakasa odottaa huomista päivää, toivottavasti sadelupaus pitää paikkansa.
Yrttimaa pitää sateesta, kun taas laituri aikoo lähteä uintiretkelle ihan muihin maisemiin. Vedenpinta on nyt ihan sietorajalla, veneet pitää pian vetää metsän keskelle ja rannalla päivänkakkarat hukkuvat veteen.
Radiosuomessa venäjänkieliset uutiset.

lauantai 23. kesäkuuta 2012
Äänekäs lapsi
lauantai 16. kesäkuuta 2012
Paistetut vihreät tomaatit
Melkein yhtä hyvää kuin samanniminen elokuva!
Kun tomaattiamppelista tippui raakileita, niin lisäsinpä ne ruokaan.
Paistelin tomaattipipanoita oliiviöljyssä valkosipulin kanssa. Heitin ahvenfileet sekaan ja sitten vielä viimeiseksi tuppunen pinaatti-kanttarelli-yrttiseosta.
Pieni ryytimaani alkaa tuottaa satoa, hyvässä hoidossa se on ollut minun hulvehtiessa maailmalla.
(Ei sentään vielä tuoreita sieniä, kuivattuja olivat. Mummi oli jättänyt ison pussillisen kaappiin tarjolle.)
Se oli hyvin hyvää!
Päivän kirja on Tuomas Kyrön Tilkka.
Päivän aurinko on vetäytynyt verhon taakse ja tuoksuu sekä näyttää tulevalta sateelta.
Taidan suuntailla kaupunkiin, kannustamaan pikkupoikia jalkapalloturnauksessa.

perjantai 15. kesäkuuta 2012
Samalla tontilla
Kiirettä pitää tintillä jonka lapset ovat jo kovin vaativassa iässä, emot kantavat nokka vääränä sapuskaa pönttöön, jossa herää aina vaatelias sirkutus.
Toisessa tintin asuttamassa pöntössä vielä ilmeisesti haudotaan, siellä on vielä hiljaista ja emot käyvät harvoin ulkona.
Rantapöntössä ruokintapuuhissa on kirjosieppo.
Rantakivellä mahtuu myös isokoskelo lepäilemään ja puhdistautumaan.
Pikkulilli seuraa katseella antaa linnun olla rauhassa.
Täältä tähän, ei huono päivä. Kesätunnelmissa.

Mark Levengood
Vietän lounaan jälkeistä siestaa kirjan parissa. Uusi suuri suosikkini on niin suuri suosikkini että pakko jakaa. Jos haluatte ilostua ja ja ajatella uusilla tavoilla kevyen hersyvän huumorin mukana niin suosittelen läpimästi. Ihana. Ihana. Ihana Levengood - Niin pieni ihmissydän on. Tekisi mieli kirjoittaa jokainen pieni tarina tähän ja nauraa yhdessä!
Maiseman vaihto
torstai 14. kesäkuuta 2012
Viikon kattaus
Tauko. Laitetaan kuivatetut sapuskat turpoamaan, keitellään teet odotellessa.
Kerkiää siinä vähän ajatustyötäkin tekemään ja ehkäpä sanoo sanasen toiselle. Tai ei.
Ruokapussukasta löytyi seuraavanlaisia tuotteita, suurin osa itse kuivattuja
- hernesoppaa
- perunasipuliseosta
- kasviksia
- jauhelihaa
- riistakäristystä
- yrttiperunamuussia
- nuudelia
Näistä syntyi soppaa, pataa, keittoa joita terästimme mielenmukaan
fetajuustolla, kirsikkatomaatilla, tonnikalalla, hermemaissipaprikalla, homejuustolla, kuivatuilla karpaloilla, sipulilla sekä tietysti valkosipulilla. Sitä pitää olla aina.
Uutena tuttavuutena oli mukana munajauhetta, josta saimme juhlavan munakkaan. Se maistui hyvältä ja onnistui mainiosti teflonkattilassa.
Jälkiruokana toimi hyvin jauhekiisseli kylmänä tai kuumana.
Koskaan en muuten ole syönyt niin hyvää nuudelia kuin tuunattuna fetalla, sipulilla ja valkosipulilla, taisi sinne mennä vähän hemapappiakin.
Koska en onnistunut särjen pyynnissä ennen reissua, niin Lillin välipalaksi oli tarjolla kaupan kuivattua kilohailia. Pääruokana oli kuivalihaa - vähän kuivattua lohirouhettakin :o)
Ja vielä kukka pöytään, niin kattaus on valmis.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Kevät versio 2.1
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)