Se oli kohtalon sormi tai ainakin ystävän sorminäppäily tietokoneellansa joka johdatti Wäpän-koiran Lillin kaveriksi ja sukulaiseksi.
Reilu vuosi siitä on kulunut ja palaset loksahtivat kohdalleen välittömästi.
Perhe sai haaveilemansa koiran kotiin ja uskon että koirakin jo nauttii elämästään uudessa kodissa.
Wäpä on ihmeellisen iloinen, vilkas ja onnellinen ukkeli. Se on viettänyt kuluneen vuoden uusiakin asioita opiskellen. Sillä on hauska tapata huiskia etujaloillaan leikkiessä. Se on salamannopea ja komea ääninen. Sen nenä on työstänyt ihan uusia tuoksuja, metsässä ja vesillä, omalla kotikylällä. Wäpä on opetellut vähän uimaan, istumaan veneessä - kaikessa rauhassa tuntikaupalla kalaretkillä. Eikä nuo opettelut ole kovin vaikeita ollut. Siinähän se sivussa oppii kun tekee ja veneilyä se varsin jo rakastaakin!
Vapaudesta se on sitä mieltä että jos on mahdllisuus olla ulkona ja vapaana, niin sisälle en tule ollenkaan, eikä se oikein malttanut nukkuakaan saaressa, maailma oli täynnä tuoksuja jotka täytyy tutkia ja niistä nauttia.
Lilli pitää edelleen Wäpän hyvässä kurissa ja nuhteessa mitä narttujen kunnioittamiseen tuleen. Niillä on hullun hauskaa leikkien - Wäpä on kuitenkin jo kahdeksan vuotias villikko.
Se mitä kaikkea koira onkaan antanut perheelle, onkin sitten jo toinen juttu, mutta voin kertoa että se yleinen päätös - koiran ei ikinä päästämisestä sänkyyn - on pikkuhiljaa kumoutunut ja siellähän se ihmisen vieressä köllöttää. Koska se on ihana, se on maailman ihanin koira ja se on ihana kun painautuu kainaloon!
