Pentu,pentu, pentuuuu....

Yksi kesän ihanin päivä, koiranpentuja sylintäydeltä. Kummikoirani Luna vietti kesän pennutuksen merkeissä Kirstin tilalla Kolilla. Seitsenviikkoiset koiranpennut ovat juuri täydellisen söpöjä ja riiviöitä. Hauskuutta riitti. Pennut käytettiin ensimmäisellä automatkalla eläinlääkärin tarkistuksessa ja sen jälkeen lähdettiin ensimmäiselle retkelle hiekkarannalle.

Vipinää riitti kahdeksan pennun voimin. Hurmaavia persoonia.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin.  Lautanen tyhjeni yllättäen.

Eihän haittaa jos söposti revin sun kenkäsi?

Huonoista oloista pelastetut lampaat vasta tutustuvat ihmisen läheisyyteen.

Tuli vähän maisteltua - lampaiden suolakiveä

Pentu, pentu  -kutsulla kokoonnutaan ja siirrytään päivälevolle pentutarhaan.

Onpa aivan mahtavan hieno kuoppa!

Pihamaalla elämää oppimassa.

Mitä täällä on! Mitä toi liikkuva on!

Tämä oli iloinen ja haikea retki, viimeiset kirmailut emon kanssa. Emo lähti väsyneenä ja onnellisena asuinkotiinsa.

Lunan hmisemolle se oli kyynelten paikka, rankka oli Lunan kesäduuni. Nyt kaikki onnellisesti ohitse ja uudet ihmiset saavat jatkaa pentujen kanssa. Toivottavasti heillä riittää huumorintajua.

Heippa pallerot! Elämä odottaa teitä.

Hidasta elämää

Tiedättehän sen tunteen kun päivät vilahtavat ohitse, tuntuu ettei kerkiä mukaan, aamun jälkeen on vain nopeasti ilta.

Helteisellä soutureissulla hidastaminen onnistui, päivät tuntuivat pitkiltä. Soudettiin, mentiin varjoon tauolle, uitiin ja syötiin. Taas vähän soudettiin ilman varsinaista päämäärää, etelä oli suuntana. Vähän kirottiinkin kuumuutta, muttei sitäkään oikein jaksanut, meni vain veteen.

Nukuttiin yöt teltassa ilman kattoa, kuu yövalona ja puiden latvusten äänet iltasatuna. Vietettiin yksi päivä riippumatossa loikoen. Peippoperhe puuhasteli vieressä koko päivän, välillä ihmeteltiin miljonäärivenettä. Sitten uitiin, nukuttiin, käytiin Oravissa aamupalalla ja jatkettiin uimista ja olemista. Veneitä puksutteli ympärillä, kohotimme hieman päätä kuin norpat kalliolla.

Ehdottomasti hitaimmat päivät pitkään aikaan. Hitaasti tajusimme kääntyä kohti kotirantaa.

Viimeisenä soutuiltana meille annettiin valonäytös, hitaasi liikkuivat pilvet auringonlaskuun ja värittivät taivaan ja veden huikeisiin sävyihin. Kelluttiin veneessä keskellä selkää ja ihmeteltiin ja kiiteltiin. Kiitollisuutta täynnä, oli kesän loppunäytös.

Talvijoutsenet

Syksyllä ensilumien aikaan näin Kämärin koskella viipyilevän joutsenperheen. Enpä uskonut että jäisivät koko talveksi.
Perhe on ollut talven ilo ja olen ihan ylpeä siitä että meille ovat jääneet ja ovat saaneet rauhassa turvassa elää keskellä kaupunkia.

Tuntuu että ihmiset ovat ottaneet omakseen ja paljon on ihastelijoita ollut virralla.

Joutsenet elelivät ja söivät valmiiksi katetussa pöydässä sorsien syöttöpaikalla. Talven aikana tulivat tutuiksi ja sitä aina katsoi tavatessaan että ahaa koko perhe tallessa, hyvä juttu.

Yrjö Kokko kulki 40-luvulla lapin kairoja etsien ja toivoen löytävänsä edes yhden joutsenen pesän. Jos ette ole lukeneet vielä hänen kirjoittamaansa kirjaa Laulujoutsen, niin lukekaa se.

Joinakin päivinä oli hellyyttävä näky on kun yksinäinen sorsa oli lyöttäytynyt joutsenet joukkoon.

Poikaset alkavat muuttua harmaasta valkoiseksi. Välimatka vanhempiin pitenee. Kevään tuomia uusia joutsenia jo lentelee Varkaudessakin.

Pian hyvästelemme talviasukkaat. Jospa syksyllä taas tavataan.