Normiaamuna se en ole minä joka aamulenkille rientää. Eläkeläinen ja Lilli käpäisevät ulkona pimeyden vallitessa, minä äkäilen jos ääniä kuuluu ja jatkan unia viime tippaan.
Jos normiaanu olisi sarastukseen herääminen, auringon nousu ja lippavinossa pitkin metsiä ja jäitä voisi kävellä. Kyllä, iloisemmin aamuni aloittaisin.
Kiitos aurinko. Valoenergialla koko päivästä tuli hyvä, sopiva lautaus. Jos vielä vähän huomiseen riittäisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti