Läksinhän minä sinne pulmusten perään, Paistuntureille saakka.
Voi elämä, sanon minä. Tätä en uskaltanut edes toivoa, enemmän annettiin kuin koskaan olisin uskaltanut pyytää.
Täydellisen hieno reissu. Mittatilauskelit, yöpakkasta ja päivällä aurinkoa.
Koskaan ei ole retkeily näin helppoa ja nautinnollista kuin hyvällä kevättalven kelillä hiihdellen.
Kiprakka myrsky tunnelmoitiin turvallisesti tuvan suojissa.
Ja sitten tulivat riekot, pälvillä kevätouhuissaan.
Tämä oli rakkautta ensisilmäyksellä, komea mahtava karvajalka.
Hiihdeltiin ihan keskenään, vain tämä hupsuhattu kiirehtivä vastaantulija oli ainoa tapaammme tyyppi tunturissa.
Ja kun pääsimme autoon, alkoi sataa vettä.
Onneksi tästä kokemuksesta ei tarvitsekaan koskaan toipua.
Kevyesti kulkien tunturin päälle, istuskellen ja nautiskellen tuulettomassa lämpimässä aurinkoisessa tunturissa ja maailma siinä edessä on avara ja hyvä pienen ihmislapsen olla. Sen tunteen säilytän.
Lumikenttien kulkijalle on annostelu kukkuramitalla onnea.
VastaaPoistaIhana kuvakertomus. Voin vain aistia sen onnentunteen, kun kelitkin osuu kohdilleen. Sellainen kokemus jättää sieluun jäljen, jonka voimalla jaksaa taivaltaa arkea pitkän matkaa. Samalla kuitenkin se jättää myös ikävän: vielä kun pääsisi kokemaan saman uudelleen.
VastaaPoistaJuuri näin, sen osasit sanoiksi pukea.
Poista