Autuas yksi vapaapäivä työn välissä. Laskin soutuvenheeni vesille ja mentiin.
Mikä autuas olotila, juuri se paras kevään päivä. Ilma on viileä, aurinko otattaa takin pois ja pilvet puettavat sen takaisin päälle.
Tuulen vire vaihtelee suuntaansa, mutta tyyneys on vallitseva olotila sekä järvenpinnassa että sielussani.
Eniten tykkään soudella hissukseen pitkin rantoja, metsän linnut kuulee ja vielä näkeekin kun saarissa puiden lehdet ovat vasta aluillaan. Kurkistelen uteliaasti jokaiseen lahdelmaan, eteeni avautuu aina uusi mielenkiintoinen sopukka. Itseään pitää toppuutella kääntymään koti kotia kohtia että jaksaa, vähän on vasta soutamista alla tänä keväänä.
Tämä on niin tuttua, toverit rannoilla. Siinä katsellessa mietin jotta miten saisin sanottua että olkaat rauhassa, en aio häiritä. Sovulla saaavun jos vahingossa liian lähelle venheeni sattuu. Ei hätää, ei paniikkia.
Norppa kalliollaan saa olla rauhassa, hiljalleen kuljemme ohitse. Meidät on kyllä huomioitu.
Välillä on vain istuttava, vene saa lipua minne tuulenhenki kuljettaa. On vain katsottava.
Noin ja kuin tilauksesta viimeinen kilometri kotimatkalla alkoi myötäinen tuuli puhaltaa navakasti, tuli puuska ja kuljetti meidät ylinopeutta kotirantaan. Kiitos vaan työvuorolistan laatijalle sekä paikkansa pitäneelle sääennusteelle. Olen ladattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti