Kuvansinjoki

Kuvansin joki on minun kotirantani.

Vanhempien polkupyörän tarakalla istuen salaiseen paikkaan koivun katveeseen pesulle ja uimaan. Vilttikin ja eväät.
Ne salaiset koivut ovat siellä rannassa yhä ja mietin kuinka pieni onkaan pitänyt olla ihmisen joka on siinä jännittäen istunut ja mahauintia opetellut. Muista aivan tarkkaan sen pienen kivien muodostaman "altaan" jossa saimme olla.
Ihan pienenä silloin.

Isompana lapsena mattopyykille siihen yleiselle laiturille, jossa samalla koko kylän pentuset oltiin uimassa, aivan kosken yläpuolella.
Jännittävää silloin.

Nyt ihmettelee miten siinä pystyi uimaan, vatsa kiviä viistäen ja vastavirtaan voimattomasti taistellen ja kivikkoisessa pohjassa kahlaillen, terävät kivet sattuivat jalkapohjiin ja varpaisiin.
Muistan sen yhden isomman kiven jonka jälkeisessä kuopassa oli hiekkapohja. Rantamatalassa vesikasvit tuntuivat ällöiltä paljaalla iholla.
Salakkaparvet tulivat laiturin taakse virrattomaan kohtaan lepäämään.

Silloin joki oli suuri ja salaperäinen, alkoi jossain kaukana, koski oli pelottavan suuri ja vesi jatkoi matkaansa mutkitellen jonnekin kauas.

Jossain vaiheessa ukkila ja mummola sijaitsi joen rannalla, silloin pidettiin sukujuhlat joen rannalla aurinkoisella niityllä ja saunottiin rantasaunassa.

Nyt joki on pieni ja kesy, mattolaituri on maalla ja yleinen uimaranta hiekkoineen muualla.

Nyt tiedän mistä joki alkaa ja minne se päättyy, jaksan kävellä rantaa pitkät matkat. Talvella sieltä löytää koskikaran ja nyt keväällä se on tarjoaa pysähdyspaikan muuttaville vesilinnuille.
Kalamiehet ja -naiset tavoittelevat kevätsäyneitä.

Joki elää edelleen ja on olemassa aivan uudella tavalla.
Kaunis, arvokas, ainutlaatuinen Kuvansinjoki.