Olipahan komia päiviä, aamulla rannasta ei päässyt liikkeelle, sumuseinä oli liikkumaton. Odottelun jälkeen pieni tuulenvire pisti sumuriekaleita tanssiin veden päällä ja leijumaan metsän ylle.
Kalavene käynnistyi.
Rannassa touhutessa huomasin linnun lentävän ja kaartavan kohti rantaa, aivot tarjosivat automaattisesti telkkää, mutta joku ei täsmännyt ja ja heti kun lintu laskeutui vedenpintaan tajusin sen olevan alli.
Oi alli, kiitos. Tuulahdus pohjoisesta!
Toisaalta taas tuli harmi sen puolesta, yksin liikkeellä ja höyhenetkin taisi olla vähän epäterveesti pörhällään. Selviytyyköhän muutosta hengissä.
Lintu ui suoraan päättäväisesti ihan rantaan välittämättä ihmisista, lapsi istui metrin päässä veneessä, välittämättä siitäkään lintu rupesi touhukkaana sukeltelemaan ja ruokailemaan ruohojen lomassa. Minäkin hipsin siihen viereen ja ihastelin sitä lähietäisyydeltä.
Lillin haisteluyritys oli sille liikaa ja se siirtyi kauemmaksi, isompaan ruohikkoon. Sieltä kuului sen ääni, yksin sai huutaa, ei näkynyt ei kuulunut muita koko päivänä.
Lepäilepä alli siellä ja jatka sitten matkaa!
Ajatukseni ovat olleet kirjan kautta voimakkaasti pohjoisessa monta päivää. Allinko kutsuin, viestintuojan, Valkeapään sanansaattajan.
Että sellaisissa sielunmaisemissa. Alli on upea lintu.
VastaaPoistaKirjoitat kuin puhuisit, ihan hirmu ikävä iski.
Kutsuit, mitä lie kertoi.
VastaaPoistaOlen ollut maagisissa tunnelmissa. Ikävä, kyllä.
VastaaPoista