Odottavan aika on pitkä, tässä on koko huhtikuun alku odoteltu öiden lämpenemistä ja lumien sulamista.
On tehty havintomatkoja jäälle ja tarkisteltu tilanteita niillä mahdollisilla norpan pesäpaikoilla. Osallistun tänäkin keväänä vapaaehtoisena pesälaskentoihin.
Kiitos vesisateiden, vettä on jäällä ihan riittävästi. Välillä ei ollut ihan varmaa, onko siellä tuulessa väreilevän veden alla jäätä - no onhan sitä, aivoille sitä vaan on vaikea todistaa kun silmä kertoo ensin muuta.
Retki jäälle on mielenkiintoinen ja hyvin märkä, vaan ei yhtään turhasti alkanut tämän kevään tarkkailut.
Sieltähän löytyi kuutin villaa!
Oli ilo ja riemu, tutkimustoimenpiteet tehtyämme siirryimme toiseen maisemaan juomaan juhlakahvit.
Päivät jäällä tarjoilevat hienoa kokemuksia, kauniita näkyvä, maisemia ja värejä.
Kuutin villaa...hmm, tuntuu pohjosen asukkaalle yhtä erikoiselta kuin etelän asukkaalle poron karvat...
VastaaPoistaKuvissa kauniita heijastuksia. :)
:D Aika eksoottista villat on meille etelänkin ihmisille, ei tuppoihin ihan jatkuvasti kompastele.
Poista