Savonlinnan kansainväliset elokuvafestarit, elokuun tapahtumasta on muodostunut syksyä rytmittävä odotettu tapaaminen.
Tänä vuonna oli erityisen hieno lista elokuvia, varaa valita mieleisensä. Niin, kavereiden kanssa jutustellessa tulee esille että monet pitävät luontoelokuvana vain sitä Avara Luonto -tyyppistä leffaa, missä leijona syö gasellin. He ehkä hieman kummastellen kuuntelevat tarinoita siitä kuinka itkin ja nauroin ja välillä molempia yhtä aikaa. Että onko se nyt niin surullista toi gasellin kuolema ja mikä siinä sitten naurattaa?
Uusi luontoelokuva on monenlainen, monimuotoinen. Se kertoo tietoa luonnosta, se kertoo ihmisen suhteesta luontoon, se kertoo ihmisten välisistä suhteita, lisäksi uusi luontoelokuva ottaa kantaa ja laittaa ajattelemaan.
Suuren osan kokemuksesta muodostaa myös ympäristö, kun on festareilla reissun päällä, vain elokuviin keskittyen niin tunnelma on hyvinkin erilainen kuin kotosohvalla lasten leikkiessä ympärillä. Monen hyvän elokuvan skippaisin kotona kanavapujottelussa matkalla johonkin arkihömpppään.
Sunnuntai-iltana oli silmät arkana, takapuoli vähän puuduksissa. Tuli istuttua monta monituista tuntia, tuli myös käveltyä pitkn poikien kaunista kaupunkia jutellen näkemästään. Näkemästään ja kokemastaan.
Kyllä, monesta elokuvasta löytyi kosketuspintaa omaan elämään.
Voinko vielä vähän kehua... voin. Savonlinnassa on puitteet kohdallaan, elokuvia Olavinlinnassa, sataman festariteltassa ja taukoevästä laivalla. Juhlat toteutuu talkooväen toimin ja tunnelma on viihtyisä.
Katsokaa ihmiset elokuvia. Katsokaa Eedenistä Pohjoiseen, katsokaa Ihminen ei ole saari, katsokaa Aatsinki, katsokaa Laulu! Katsokaa Jorma Luhdasta kertova dokumentti ja katsokaa vielä Laulu uudestaan.
Savonlinnan kansainväliset terapiajuhlat - sitä elokuva voi parhaimmillaan olla ja meille oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti