Joulukalenterin 17. luukku

Lillin oma joulukalenteri avattiin tänään takkatulen äärellä.
Olimme töissä, erämaan rauhassa Saimaan rannalla hirsikämpän hämyisässä suojassa.
Ilman sähköjä, ilman kosketusta muuhun maailmaan.

Nyt kotona Lilli makoilee tyytyväisenä hyvin tehtyyn työhön.
Nuoret saaneet kuonorakkautta yllinkyllin, aamuherätykset pusutuksin. Pikku söpötys muuttui yöllä vakavasti otettavaksi mörön karkoittajaksi
On toimittu huussimatkojen turvana ja kaiken kukkuraksi on tarvinnut olla kainalossa lämpötyynynä.

Minä hymistelen onnistuneelle vuorokaudelle ja ylpeilen pikkukoiran taitavuutta.

Luonto teki sen taas, rauhoitti mielen.
Illalla saunan lämmössä kuin äidin kohdussa uudestaan. Pitkään ja hartaasti istuskellen, sana silloin - toinen tällöin. Sieltä ne tulevat mieleen; äiti, lapsuus, ilo ja huoleton elämä.
On sitä ollut, ei unohdeta sitä!

Lähtiessä kuullaan metsäruno ja toinen sanoo toiselle: "Älä itke!" ja se toinen vastaa: "En itke, välillä vaan vedet valuu silmistä."

Ja sitten kyynelehdimme kaikki.
Heidän puolestaan aukaisen oven metsään.