perjantai 23. syyskuuta 2016
Matkalla Kuusamoon
Päätettiin lähteä ruskaretkelle Kuusamoon.
Ajeltiin ensin Paljakkan seudulle matkayöksi kotaan joka löytyy näppärästi tien läheltä. Olikin loistava ajoitus ja suunnitelma, kunhan pääsimme kotaan ja iltakävelyt tehtyä niin raivokas tuuli muuttui myös raivokkaaksi sateeksi. Sitä kesti läpi yön, niin kovasti ettei ollut enää mukava uneen tuudittava sateenropina vaan herättävä saavillakaato-kopina.
Vaan hätäkös meillä, aamulla sade taukosi varhain ja niin mekin riehaannuimme auringon kanssa ylös samanaikaisesti.
Niitä joskus pitäisi asioita hoidettavana; käy Komulankönkäällä.
Niin tehtiin. Muistikuvissa kuva jossa isäni nuorena miehenä istuu tukin päällä kosken yllä. Pitää vielä löytää kuva jostain ja asettaa kuvapariksi.
Ja kyllä, Komulankönkäällä kannattaa käydä.
Seuraavana listalta pois; käy Taivalkoskella Jalavan kyläkaupalla.
Tämä on ollut listalla, koska Pekka Jalava oli suosikkini stand-up koomikkoni. Kerran hänen esityksessään hän kysyi minulta olenko käynyt Taivalkoskella, jotain hauskaa siitä yritin lohkoa. Ajattelin sitten että pitää käydä. Muistoa kunnioittaen siis tämä käynti.
Sitäpaitsi muistan aina missä olin kun kuulin hänen kuolleen - olin Pieksämäen asemalla Matkalla Inariin.
Juotiin kyläkaupalla munkkikahvit.
Sinnikkään etukäteisnettitutkimuksen jälkeen löysimme mielestämme sopivan telttapaikan yöpymiseen Livojärven Kellinniemeltä. Ja taas autolla viereen, se on reissun teema.
Livojärvi on varsin hieno kohde, koko se Posion seutu hehkuvine soineen ja kauniine metsineen. Syksyn päivät olivat parhaimmillaan.
Pimeän tullen sai sytyttää nuotion, ihmetellä nousevaa kuun kauneutta, hämmästella valtavaa tähtitaivasta.
Revontulia toivottiin.
Hyvä oli ihmisen pujahtaa lämpimään makuupussiin ja päästä uni tulemaan.
Posio vaikeni, mutta vain hetkeksi.
Aamukahviseuraksi löytyikin teräsmiehiä, muikunpyytäjät olivat lähdössä kalalle. Pullakahvit oikein ja herran synttärijuhlat pidettiin.
Seuraavan kerran kun avataan Kuusamon kalajalosteen muikkupurkku niin tietää mistä osa niistäkin muikuista on kotoisin. Tuolla lautalla poijjaat niitä pyytävät, nyt oli hyvä keli ja ollut kalaonneakin. Aina se ei ole niin aurinkoista.
Puheltiin niitä näitä, eipä tässäkään puheessa voi välttyä miettimästä mistä se uusi sukupolvi löytyisi tuohonkin hommaan. Toivottavasti löytyy, kyllä minäkin mielelläni kotimaista kalaa syön.
Maailmaa parantaen aamu sujahti päiväksi. Odoteltiin milloin muikkuparvia luotaava kalastuskumppani ilmoittaa lautalle kohteen.
Kalamiehet saivat kutsun lähteä liikkeelle ja niin mekin maltoimme lähteä.
Kalaonnea ei tule toivotella, toivotellaan sitten hyviä ja rattoisia päiviä vesillä. Semmosia Posion poikia, hymy huulella ja pilke silmäkulmassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti